7. toukokuuta 2012

Elvi Sinervo -ilta


Maailmanluokan Sinervo 


Suuri taide koskettaa laajasti ja syvästi. Ja tälläkin mittarilla Elvi Sinervon runous on mitä suurinta taidetta, tämä tuli selvästi esille toukokuun Maanantaiklubilla Sinervon runokokoelman julkistamistilaisuudessa.

Tupaten täyteen ahdetussa ravintola Milenkassa keskusteltiin Sinervosta ja hänen tuotannostaan sekä kuultiin Sinervon runoihin sävellettyjä lauluja.

Maanantaiklubin vetäjä Yrjö Hakanen esitteli Tiedonantajan kustannusyhtiön TA-Tiedon uunituoretta runokokoelmaa, johon on koottu lyriikkaa vuosilta 1931-1956.

Kirjaan jälkisanat kirjoittanut Peter von Bagh haastatteli Sinervoa 1970-luvun lopulla ollessaan perustamassa Love Kirjoja. Sinervon tuotannon julkaiseminen oli eräs Love Kirjojen haave.

Bagh piti sukupolvensa etuoikeutena, että he saivat nuorina tutustua Sinervon kaltaisiin vasemmistotaiteilijoihin.

– Elvi Sinervon runot kietoutuivat poliittisen laululiikkeen nousuun ja olivat sen elimellinen osa.
 
Porvarilehdistö vaikeni

Peter von Bagh totesi, että Sinervo vaiettiin aikoinaan porvarilehdistössä kuoliaaksi.

– Esimerkiksi kun Helsingin Sanomien pääkriitikko Pekka Tarkka listasi Suomen sata merkittävintä kirjailijaa ei Sinervo mahtunut joukkoon.

– Elvi Sinervo oli ilman muuta maailmanluokan kirjailija ja on todellinen kulttuuriteko, että TA-Tieto nyt tämän runokokoelman julkaisee, sanoi Bagh.

Maanantaiklubin keskustelussa mukana ollut Sinervon tytär, suomentaja Liisa Ryömä totesi, että Sinervoa käännettiin ja julkaistiin laajasti ulkomailla, mutta koska monet maat olivat sosialistisia ja kustantamot vasemmistolaisia, ei tähän kotimainen valtamedia kiinnittänyt huomiota.

Keskustelussa esille nousi Sinervon vankila-aika jatkosodan aikana 1940-luvulla. Sinervo teki osan tunnetuimmista runoistaan istuessaan vakaumuksensa vuoksi telkien takana Turussa ja Hämeenlinnassa. Sinervo oli mukana perustamassa vasemmistolaista kulttuuriyhdistys Kiilaa 1936 ja välirauhan aikana Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraa, jotka leimattiin maanpetoksellisiksi.

Kansainvälisesti vertaillen Sinervo oli liittoutuneiden puolella fasismia vastaan. Esimerkiksi Ranskassa Sinervoa ylistettäisiin vastarintakirjailijana aivan toisella tavalla kuin mitä koto-Suomessa on tehty.
 
Ura suomentajana 

Elvi Sinervon runojen julkaisu loppui 1950-luvun puolessa välissä. Taustalla oli aviomiehen kuolema, joka pakotti yksinhuoltajaäidin siirtymään rahakkaamman työn pariin. Sinervo tekikin merkittävän uran suomentajana.

Peter von Bagh muisteli, että Pentti Saarikosken ohella Sinervon nimi kirjassa oli varma merkki laadusta: tämä teos kannattaa lukea.

Liisa Ryömä kertoi, miten Sinervo teki käännösyhteistyötä muun muassa vaasalaisen ystävänsä Venny Kontturin kanssa. Hauskana yksityiskohtana Ryömä paljasti, että kaksikko oli sittemmin koukussa aikansa suosituimpaan tv-saippuasarjaan Peyton Placeen. Tämä kirvoitti Maanantaiklubin yleisöstä hyvät naurut: kulttuuripaheensa kullakin!

Keskustelussa moni innostui kertomaan omia kokemuksiaan Sinervosta ja hänen tuotannostaan.

Leo Partaselle Sinervo tuli Kuopiossa tutuksi paikallisen vasemmiston voimahahmon Anna Hiltusen kautta, joka oli ollut Sinervon sellikaverina Hämeenlinnassa. Kuvataiteilija Kari Lindström kertoi Sinervon tarinan rauhankonferenssista Pariisissa, missä samaan pöytäseurueeseen sattui myös muuan Pablo Picasso...
 
Maagista tulkintaa 

Mutta eihän Elvi Sinervosta voida järjestää keskusteluiltaa ilman runoja. Liisa Ryömä luki muun muassa Kolme naurua - sekä Minun mummoni -runot.

Peter von Bagh totesi, että Elvi Sinervon omatkin runonlausuntaesiintymiset olivat maagisia. Myös Agit Prop -yhtyeen tulkinnat Sinervon runoihin sävelletyistä lauluista nostavat monella tunteet pintaan.

Samanlaista magiaa oli havaittavissa Maanantaiklubin illan päätteeksi, kun lahtelaisen Teatteri Jukon lahjakas näyttelijä-laulaja Minja Koski esitti Sinervon tekstejä säestäjänään kukapa muu kuin säveltäjämestari Kaj Chydenius itse.

Yleisökin yhtyi Sinervon kenties tunnetuimpaan runoon Natalia, joka perustuu todelliseen henkilöön. Kertomus kaukana kotomaastaan vankilassa viruvasta naisesta kirvoitti monen läsnäolijan silmäkulmaan kyyneleen. Se jos jokin on taidetta.

MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 18/2012

2. huhtikuuta 2012

Toisenlainen kuntakartta – demokraattiset hyvinvointikunnat




Toisenlaisen kuntakartan äärellä


Huhtikuun Maanantaiklubilla Helsingissä keskusteltiin kuntapolitiikasta uunituoreen Toisenlainen kuntakartta -artikkelikokoelman pohjalta.


Klubin juontaja ja kirjan toimittaja Yrjö Hakanen esitteli sen tekijöitä ja sisältöä. Paikalla oli kirjoittajista Hakasen lisäksi Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin, Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Maija Hakanen sekä helsinkiläinen opettaja Kalle Hernberg. Kommenttipuheenvuoron käytti kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto.


Yrjö Hakanen totesi, että harvoin on nähty nykyisenkaltaista tilannetta, missä eräs hallituksen päätavoitteista – kuntien rakenneuudistus – tulee tyrmätyksi sekä kansalaisten että kuntapäättäjien taholta. Myös kunta-alan asiantuntijat lyttäävät uudistuksen täysin. 


Laajapohjainen hallitus ei saa uudistusta vietyä läpi muuta kuin pakolla. Kuinka moni kansanedustaja on valmis kävelemään oman äänestäjäkuntansa yli? ihmetteli Yrjö Hakanen.





Palvelut tarpeiden mukaan


Olli Salinin mukaan Suomessa on 2000-luvun kuluessa syöty pohjaa kansalaisten perusoikeuksilta, joiden tarkoitus olisi taata hyvä elämä, toimeentuloja apu tilanteissa, jolloin ihminen ei enää itse pärjää. 


Salin korosti, että kunnilla on perustuslaissa määriteltyjä velvoitteita, jotka kuntien on täytettävä. Esimerkiksi kunnan on turvattava sosiaali- ja terveyspalvelut asukkaille sekä kiireellisissä tapauksissa kaikille täällä oleskeleville. 


– On kummallista, että näitä palveluja ei haluta toteuttaa esimerkiksi Helsingissä, missä on kyllä rahaa. Viime vuonna Helsingin kaupunki liikelaitoksineen teki yli 200 miljoonan euron voiton, totesi Salin.


Hänen mukaansa kunnallisia palveluja täytyy tarkastella asukkaiden tarpeiden, ei organisaatiokaavioiden näkökulmasta. Palvelut pitää tuottaa kunnan omana toimintana. Markkinoiden varaan ei ole syytä laittaa asioita jotka eivät sinne sovi.


Salin mainitsi taannoisen kaupunginjohtaja Pajusen laatiman lähipalvelujen leikkauslistan kaatamisen hyvänä esimerkkinä siitä, miten asukkaat voivat vaikuttaa kunnallisten palvelujen tuottamiseen.




Mihin unohtui kestävä kehitys?


Brasilian Rio de Janeirossa järjestetään kesäkuussa YK:n kestävän kehityksen kokous. Maija Hakanen tarkasteli kestävää kehitystä paikallisesta näkökulmasta. Hän totesi, että kuntatasolla kestävä kehitys on konkreettinen asia, johon kuuluvat muun muassa uusiutuvan energian käyttö sekä erilaiset kuntalaisten osallistumisen mahdollisuudet 


Hallituksen kuntarakenneuudistuksessa kestävän kehityksen periaatteet eivät näy. 
– Uudistuksessa puhutaan keskittämisestä, suuruuden ekonomiasta, hallinnon tehokkuudesta ja työssäkäyntialueista, mutta niiden ympäristövaikutuksia ei arvioida. Esimerkiksi käsitys siitä, että palvelujen keskittäminen vähentäisi ilmastopäästöjä on valetta. Lähipalvelut ovat ekologisempia kuin suuret, keskitetyt yksiköt, sanoi Maija Hakanen. 
Hänen mukaansa on erikoista, että markkinahenkisyyden läpi ei nähdä kuntien kestävän kehityksen mahdollisuuksia. 




Peruskoulu eriarvoistuu


Kalle Hernberg on kirjoittanut pamflettiin yhdessä kasvatustieteitä opiskelevan Anna-Mili Tölkön kanssa artikkelin peruskoulun tilasta ja ongelmista. Hallituksen kuntauudistuksessa ei juurikaan ole mainintoja koulutuksen osalta.


Hernberg muistutti, että kuntasektori on viime vuosikymmenet ollut jatkuvasti murroksessa. Hän itse asui Rovaniemellä, kun sitä ympäröinyt maalaiskunta liitettiin osaksi kaupunkia vuonna 2006. Rovaniemellä otettiin samalla käyttöön tilaaja-tuottaja-järjestelmä, joka johti Hernbergin mukaan muun muassa paikallisten kyläkoulujen kuihtumiseen. 


Hernberg ja Tölkkö tarkastelevatkin kirjassa peruskoulutusjärjestelmään tunkeutuvaa uusliberalistista ideologiaa. Se on pirstonut koulujärjestelmää ja lisänyt byrokratiaa. Usein esimerkiksi rehtorilta menee kaikki aika papereiden pyörittelyyn, jolloin ote pedagogiseen työhön uhkaa kadota kokonaan.


– PISA-tutkimuksen tulokset ovat keskimäärin hyviä, mutta vanhempien koulutustaso määrää edelleen lapsenkin tulevaisuutta, pohti Hernberg. 
Hän pelkäsi että hallituksen kevään budjettikehysriihessä tekemät leikkaukset tulevat edelleen vauhdittamaan eriarvoistumista kuntien välillä mutta myös niiden sisällä. l




Yksityistäminen on poliittinen valinta


Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) kehui kirjaa lukemisen arvoiseksi. Hänen mukaansa tärkeintä on, miten kuntalaiset saavat palveluja, rakenteet tulevat vasta sen jälkeen.
– Palvelujen sisältö ratkaisee. Rakenteiden pitäisi edesauttaa sitä, että kansalaiset olisivat tasavertaisessa asemassa palvelujen saatavuudessa, totesi Alanko-Kahiluoto.
Hän pelkäsi, että etenkin eduskuntakeskustelussa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on jäänyt kuntarakenteen uudistamisen jalkoihin.


Alanko-Kahiluoto ei ole innostunut palveluiden yksityistämistrendistä. Hänen mukaansa kuntauudistus ei välttämättä tarkoita yksityistämisen lisääntymistä, vaan kyse on poliittisesta valinnasta; nykyinenkin tilanne mahdollistaa palvelujen yksityistämisen mikäli niin päätetään.
Keskustelussa pohdittiin demokratian ja vaikuttamisen kysymyksiä. Moni koki, että virkamiehet ovat kaapanneet itselleen suuren osan kunnissa käytettävissä olevasta päätäntävallasta.


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 14/2012

9. helmikuuta 2012




Kuka tarvitsee Guggenheimia? 


Helsinkiin suunniteltu Guggenheim-taidemuseo on ollut yksi alkuvuoden kiihkeimmistä keskusteluaiheista, joka ajoittain kiilasi mediassa jopa presidentinvaalin ohi. Kohua ovat herättäneet muun muassa museon kustannukset sekä kaavailtu sijainti Katajanokalla. Pelkästään vuoden alussa valmistunut alustava selvitystyö museosta maksoi kaksi miljoonaa euroa.


Guggenheim-museo oli myös helmikuun Maanantaiklubin aiheena. Tuvan täydelle yleisölle alustanut Helsingin Taidemuseon puheenjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén vetosi Guggenheimin maineeseen kansainvälisenä museoverkostona.


Kulttuuritoimittaja Otso Kantokorpi kritisoi Guggenheim-hanketta ennen kaikkea siitä, että Helsingin kaupunki kantaa kalliin hankkeen kaikki riskit. Kantokorpi moitti myös tehtyä selvitystyötä ylimalkaiseksi, vailla uusia ideoita.


- Guggenheimia parempi vaihtoehto olisi kehittää Helsingin Taidemuseon toimintaa, ehdotti Kantokorpi.


Guggenheim-museon perustamista koskeva esitys on hyvä kauppa Guggenheim-säätiölle, mutta huono Helsingille, toteaa SKP:n ja Helsinki-listojen kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen.


- Helsinki laittaisi museon rakentamiseen ja toimintaan 20 seuraavan vuoden aikana veronmaksajien varoja yhteensä yli 300 miljoonaa, mutta Guggenheim-museoketju ei yhtään senttiä vaan se vain rahastaisi ainakin 30 miljoonaa dollaria.


Hakasen mukaan esitys lopettaisi käytännössä kaupungin itsenäisen taidemuseon, keskittäisi taidemuseorahat lähes kokonaan Guggenheim-museolle ja laittaisi helsinkiläiset maksamaan hävyttömän kalliin rakennuksen. Samaan aikaan kaupunki ja maan hallitus karsivat muiden museoiden, kulttuurin ja peruspalvelujen rahoitusta.


Vaihtoehtona Taiteilijoiden museo


Pand, Taiteilijat rauhan puolesta -järjestön puheenjohtaja JP Väisänen tarjoaa omaa vaihtoehtoa Guggenheimille: mitä jos Helsingin kaupunki tarjoaisikin samalla lisenssillä maksuttoman tilan pääkaupunkiseudulla vaikuttaville taiteilijoille 20 vuodeksi?


- Tässä taiteilijoiden museossa olisi taiteilijalle työ- ja varastotilaa ja taiteen katsojille koko ajan vaihtuvan taiteen näyttely työhuoneiden ulkoseinillä tai sisällä työhuoneissa. Isompaa tilaa ja teemallisia yhteisnäyttelyitä varten valittaisi taiteilijoista koostuva "taiteilijoiden säätiö".
Väisäsen mukaan säätiö voisi tehdä yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa.


Alun perin kovalla kiireellä aiottu museoratkaisu on lykkääntynyt kritiikin takia. Vielä tammikuussa museolla kerrottiin olevan valtuuston enemmistön tuki, mutta YLE Uutisten helmikuun lopulla tekemän kyselyn mukaan valtaosa valtuutetuista vastustaa nyt esitystä.


MARKO KORVELA
Eespäin nro 1/2012

2. tammikuuta 2012

Presidentinvaalikeskustelu




Presidentinvaalit puhuttivat Maanantaiklubilla 


Maanantaiklubilla keskusteltiin tammikuun alussa presidentinvaaleista. Avauspuheenvuoroista vastasivat Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro ja Vaihtoehto EU:lle -järjestön hallituksen jäsen Milutin Krivokapic. Letkeään tunnelmaan johdatteli aluksi korttitempuillaan nuori taikuri Oskari.


Markku Kangaspuro aloitti käsittelemällä ensin kysymystä, mihin ja missä asetelmassa oikein ollaan valitsemassa presidenttiä. 

Merkittävin työkenttä sivuutettu 


- Aika paljon ennen vaaleja on puhuttu siitä, kuinka presidentistä on enemmän tai vähemmän tullut seremoniallistyyppinen arvojohtaja. Minusta se on tietyllä tapaa puppua. Suomen presidentillä on merkittävä rooli ulkopolitiikan johtajana kaikista perustuslakimuutoksista huolimatta. Se että hallitus vastaa EU-politiikasta, ei vielä tarkoita sitä, että presidentiltä olisi riisuttu kaikki valta. Presidentin valtaoikeuksien piiriin jää aika monta muuta merkittävää tekijää.


Kangaspuro muistutti, että Suomen presidentin valtaoikeuksien piiriin jää paljon vastuuta maamme ulkoisista suhteista.


- Presidentti vastaa ulkopolitiikasta muun muassa sellaisten maiden suhteen kuten USA, Kiina, Intia, Brasilia, Japani jne, eli koko maailman globaalisti nouseva taloudellinen alue, Aasian alue ovat presidentin heiniä. USA tuottaa edelleenkin valtaosan maailman bruttokansantuotteesta ja on sotilaallisesti maailman johtava valtio. Euroopan unioni on sekä väkiluvultaan, taloudelliselta painoarvoltaan että poliittiselta vaikutusvallaltaan globaalisti laskeva valta ja alue. Varsinaiset ulkopolitiikankin kannalta tärkeimmät alueet ovat tällä hetkellä jossain muualla. Venäjää tietenkään unohtamatta. Venäjästä tulee melko nopeasti maailman ehkä kahdeksanneksi suurin talous tässä meidän naapurissa.


Kangaspuro korosti, että presidentti vastaa myös Venäjä-suhteista, jotka ovat eittämättä maamme turvallisuuden, sekä pehmeän turvallisuuden että sotilaallisen turvallisuuden, kannalta meille tärkein tekijä ja tärkein naapuri.


- Tässä mielessä on jotenkin kummallista, että presidentinvaaleissa sen enempää ehdokkaat kuin mediakaan eivät ole keskittyneet niihin varsinaisiin ydinkysymyksiin ja tehtäviin, joihin me olemme presidenttiä valitsemassa.


Tietyllä tapaa tilannetta kuvaa Kangaspuron mukaan se, että keskustelu pyörii itse sisältöjen kannalta toisarvoisten tekijöiden piirissä, melko viihteellisellä puolella.


- Näissä vaaleissa valittavalla presidentillä ei ole juurikaan tekoa sen enempää eurokriisin suhteen, suomalaisen hyvinvointivaltion kehittämisen tai säilyttämisen suhteen kuin monien muidenkaan sellaisten asioiden kanssa, joista kansalaiset ovat huolissaan. 

Nato-kysymys 


Kangaspuron mielestä kuvaavaa on myös se, että presidentti, joka päättää merkittävässä määrin siitä, mikä Suomen Nato-politiikka tulee olemaan ja millä eväillä ja opeilla Suomi lähettää Nato-johtoisiin tai ei-Nato-johtoisiin rauhanturva- tai rauhanpakottamisoperaatioihin joukkoja, mutta näistä asioista eivät näissä vaaleissa enempää ehdokkaat kuin mediakaan ole juuri puhuneet.


- Ehkä Nato-kysymys nyt tuli tietyllä tapaa Paavo Väyrysen sinnikkyyden ansiosta nostettua jakavaksi tekijäksi, kun Väyrynen lähti haastamaan Sauli Niinistöä, joka tunnetaan Nato-miehenä. Tässä suhteessa meillä on Kangaspuron mukaan mielenkiintoinen tilanne, joka näkyy tuoreimmissa gallupeissa, Naton kannatuksen heikkenemisessä äänestäjien keskuudessa.


- Se, että yksikään presidenttiehdokas, edes Nato-myönteiset ehdokkaat, eivät ole hirvinneet asettua kannattamaan Nato-jäsenyyttä, heijastuu todennäköisesti myös kansalaismielipiteessä. Natoon epävarmasti suhtautuvien määrä on noussut ja Natoon kielteisesti suhtautuvien määrä on myöskin vahvistunut yhtä korkealle kuin se oli viimeksi Irakin sodan aikoihin.


Kangaspuron mukaan ongelma on se, että niistä asioista, joihin presidentti valitaan vaikuttamaan ja tekemään politiikkaa, ei kauhean paljon keskustella ja ne eivät ole ainakaan tähän mennessä muodostuneet jakavaksi tekijäksi. Niistä asioista taas, jotka kuuluvat muille toimielimille, eduskunnalle, hallitukselle tai puhtaasti viihteen piiriin, kansalaiset ja julkisuus näyttävät olevan enemmän kiinnostuneita. 

Eurokriisi 


Kangaspuron mukaan sille ei tavallaan voi nyt mitään, että eurokriisi ja sen mukana tulevat isot taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset kysymykset tulevat monien ihmisten arkielämään työpaikkojen vaarantumisen, veronkorotusten ja leikkauslistojen muodossa, jotka johtuvat eurokriisistä, EU:sta ja meidän hallituksemme talouspolitiikasta, ja tämä tavallaan tuottaa sen ongelman, että me vaaleissa todennäköisesti teemme vaaliuurnilla nyt valintoja näistä kysymyksistä.


- Siitä, ovatko Mogadishu Avenuen kaduilla asuvat maahanmuuttajat syyllisiä meidän hyvinvointiyhteiskunnan romuttamiseen vai ei. Pitäisikö kreikkalaisten törsäilyn tulokset kustantaa suomalaisten veronmaksajien veronkiristyksillä ja budjettileikkureilla vai ei vai mistä on kysymys. Eli ihmisten arkitajunnassa ja keskustelussa olevat seikat ja linjanvedot näyttävät asettuvan enemmänkin tälle akselille, josta olisi pitänyt puhua eduskuntavaaleissa ja tulevissa kunnallisvaaleissa. 

Ketä en halua? 


Milutin Krivokapic pohdisteli omassa avauspuheenvuorossaan asiaa siitä näkökulmasta, että arvojohtajaa ollaan kovasti valitsemassa, ja kävi tästä lähtökohdasta ehdokkaita läpi.


- Kun en tunne ketään näistä ehdokkaista ikään kuin omakseni, niin on myös hirveän vaikeata puoltaa ketään. Silloin lähden siitä helpoimmasta päästä eli ketä en halua. Sellainen ehdokas on Nato-myönteinen, uusliberalismiin hyvin kritiikittömästi suhtautuva ja pahimmassa tapauksessa jopa rasistinen presidentti.


Katsottuaan yhden vaaliväittelyn, hän totesi että hienoa, eihän siellä sellaisia olekaan. Suorastaan hämmästyttävää.


- Mutta kyllähän ehdokkaista jonkinlaisia eroja löytyy. Jos kansallisia arvojohtajia lähtee valitsemaan, niin siltä kantilta voi jonkinlaisia eroja löytää.


Sen jälkeen hän ruoti ehdokkaat läpi ilman armoa.


Alustavien puheenvuorojen jälkeen käytiin vilkas keskustelu, jossa pohdittiin muun muassa sitä, mihin satsataan Niinistön voittamiseksi. Jos jännitetään vain sitä, kuka tulee toiseksi, jää helposti pimentoon, kuka on vastapaino Niinistölle ja miten häntä voitaisiin horjuttaa.


ERKKI SUSI
Tiedonantaja nro 1/2012