7. lokakuuta 2013

Minne unohtui lapsen etu?


Rakenneuudistukset murentavat perhepolitiikan peruskiviä
Minne unohtui lapsen etu?

Hallitus sopi elokuussa mittavasta rakenneuudistuspaketista. Lapsiperheitä koskettavat erityisesti muutokset subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa sekä kodinhoidontuessa. 
Jatkossa subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan, mikäli jompikumpi vanhemmista on kotona. Lisäksi nykyinen kodinhoitotuki puolestaan kohdennetaan molemmille vanhemmille. 
Lokakuun Maanantaiklubilla Helsingissä puhunut Terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi piti uudistuksia radikaaleina. 
– Uudistukset kohdistuvat perhepolitiikan kulmakiviin. Hallitus ottaa nyt suuria periaatteellisia askelia, kommentoi Salmi. Ja askelten tahti on pahasti takapakkia.


Periaatteellisia kysymyksiä

Kotihoidontuen uudistusta on markkinoitu tasa-arvoa edistävänä ratkaisuna, mutta Salmen mukaan se soveltuu tähän tarkoitukseen huonosti. Tuen osan kiintiöiminen myös isälle kuulostaa hyvältä, mutta ei käytännössä toimi. Uudistus myös kaventaa perheiden valinnanvapautta.
Kotihoidontuen taso on niin alhainen, että Salmen mukaan monessa perheessä isä joutuu jättämään option käyttämättä. Tämän vuoksi kotihoidontukikausi lyhenisi noin vuodella.
– Tasa-arvoisen vanhemmuuden näkökulmasta 6+6+6-malli olisi parempi, totesi Salmi.
Kotihoidontuen uudistus ei vähennä valtion menoja, mutta toisi työmarkkinoille arviolta 6 000 äitiä. Valtaosa päätyisi tässä taloudellisessa tilanteessa työttömäksi työnhakijaksi.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista Salmi pitää suurena periaatteellisena kysymyksenä. Vasemmisto kamppaili pitkään sen saavuttamiseksi, ja nyt siitä ollaan heppoisin perustein luopumassa.
– Mihin unohtui lapsen oikeus varhaiskasvatukseen? ihmetteli Salmi. Päiväkodeissa on leikkauspaineiden alla aivan tarpeeksi huolia ilman rajaamisesta koituvia lisähankaluuksia.
Päivähoito-oikeuden rajaaminen tapahtuu sosiaalisten perusteiden nojalla, mikä merkitsee viranomaisbyrokratian ja valvonnan lisääntymistä. 
Kaiken lisäksi rajaamisehdotus tuli hallitusohjelman ulkopuolelta suoraan valtiovarainministeriöltä ilman normaalia valmistelutyötä. 


Perusoikeuksia rikotaan

Kaisli Syrjänen Pienperheyhdistyksestä toi keskusteluun yksinhuoltajanäkökulmaa, joka perhepolitiikan suunnittelussa jatkuvasti unohtuu. 
– Valtakunnallisesti viidennes ja pääkaupunkiseudulla jopa kolmannes perheistä on yhden vanhemman perheitä, muistutti Syrjänen.
Psykologi Emmi Tuomi pohti ristiriitaa talousajattelun ja perheen hyvinvoinnin välillä. Budjettimiehille lapsetkin ovat vain numeroita.
Perhepolitiikan kulmakiviin kajoaminen rikkoo myös niiden perusoikeudellista luonnetta vastaan, mikä on huolestuttavaa kehitystä. (MK)



Mikä ihmeen 6+6+6-malli?

6+6+6-mallissa vanhempainvapaata pidennetään 18 kuukauden pituiseksi. Vanhempainvapaa jaetaan kolmen kuukauden jaksoon, joista yhden käyttäisi äiti, yhden vanhemmat jakaisivat keskenään ja yhden käyttäisi isä. Jaksoja ei ole pakko pitää yhteen pötköön, vaan niitä voi käyttää vapaasti aina lapsen kolmivuotispäivään asti. Vapaan ajalta maksettaisiin päivärahaa 80 prosenttia aiemmista ansiotuloista.
Asiantuntijoiden mukaan 6+6+6 -malli parantaisi pienten lasten hyvinvoinnin edellytyksiä ja heidän perheidensä toimeentuloa. Se vahvistaisi miesten vanhemmuutta ja naisten asemaa työelämässä.
Malli on saanut laajaa kannatusta puolueiden, ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen piirissä sekä kansalaisten keskuudessa.

3. kesäkuuta 2013


2,5 miljoonaa urheilurahoista hummattiin

Opetusministeriön asettama Huippu-urheilun muutosryhmä rohmusi ja tuhlasi 2,5 miljoonaa euroa raporttiin, joka kopioitiin suurelta osin aiemmista papereista. Se ei ole urheilun kehittämisen strategia vaan tragedia, tiivisti opetusministeriössä pitkän uran tehnyt Kimmo Aaltonen Helsingin Maanantaiklubin keskustelussa.


Stadion-säätiön markkinointipäällikön tehtävistä eläkkeelle jäänyt Pekka Hurme kertoi Stefan Wallinin ministerikaudella aloittaneen muutosryhmän jäsenten palkkojen olleen noin 11 500 euroa kuukaudessa.

Työt ryhmä teetti palkkaamalla konsulteiksi omia kavereitaan. Konsultit tekivät selvityksiä muka haastatellen urheilijoita, mutta näistä haastatteluista ei ole mitään muistiinpanoja tai nauhoituksia. Laskuja konsultit kyllä osasivat kirjoittaa kymmenillä tuhansilla euroilla.

Muutosryhmään kuuluivat SLU:n entinen pääsihteeri Jukka Pekkala, Tapio Korjus, Mika Kojonkoski, Antti Paananen ja Leena Paavolainen.

Maanantaiklubilla keskusteltiin liikunnasta, urheilusta ja niiden kaupallistumisesta. Kimmo Aaltonen kiinnitti huomiota siihen, että kun vielä 90-luvun lopulla vain kymmenesosa perheistä koki tulojen vähyyden rajoittavan lastensa liikuntaharrastuksia, on tällaisten osuus nyt jo 30 prosenttia. Kaupallistuminen näkyy myös julkisten liikuntapaikkojen muuttumisessa vain joillekin seuroille tai maksaville asiakkaille kuuluviksi.

Keskustelussa toivottiin kaupallisuudesta vapaan liikuntatoiminnan viriämistä. Työväen Urheiluliitto, asukasliikkeet ja muut paikalliset yhteisöt voisivat siinä löytää uuden roolin. 

Tiedonantaja

8. huhtikuuta 2013

KOM-kirja ja teatteri


KOM-teatterin taru jatkuu

Huhtikuun Maanantaiklubi Helsingissä alkoi hienosti. Tupa oli täynnä, ja vauhtiin päästiin maestro Kaj Chydeniuksen säestämänä, kun KOM-teatterin johtaja Pekka Milonoff ja juuri Tshehovin Kolmen sisaren ohjannut Lauri Maijala kajauttivat ilmoille Marja-Leena Mikkolan ja Chydeniuksen poliittisen Laulun tuottavista sijoituksista.



Klubin vetäjä Yrjö Hakanen pohjusti KOM-teatterin tuoreeseen historiikkikirjaan jo tutustuneena keskustelua muistuttaen valtavasta määrästä KOMin esityksiä sekä kiertueita ympäri Suomea ja maailmaa.

Moniin pöytiin ilmestyi jo ennen keskustelua lähes 600-sivuinen punakantinen ja kuvitettu opus, ja kaupanteko jatkui.

Jokaisella on KOMinsa

Anneli Ollikaisen ja Katri Tanskasen kirjoittamassa esipuheessa teoksen tavoite määritellään näin:
– Tavoitteena on tarjota lukijalle monipuolinen kertomus jo neljänkymmenen vuoden rajapyykin ohittaneesta KOM-teatterista. Kirja kattaa ajan 1960- ja 1970-luvun vaihteesta vuoden 2011 loppuun. Suurin käänne osuu vuoteen 1984, jolloin KOM-teatteri asettui eteläiseen Helsinkiin nykyiselle näyttämölleen Kapteeninkadulle. Kirjan runkona ovat KOM-teatterin eri vaiheita käsittelevät artikkelit.



Kirjoittajat ajanjaksoineen ovat Anneli Ollikainen 1969-1984, Hanna Helavuori 1984-1992, Katri Tanskanen 1993-2006 ja Maria Säkö 2007-2011. Kirjoittajista jokainen keskittyy itselleen läheisimpään KOMin vaiheeseen eli aikaan, jolloin KOM-teatteri tuli hänelle tutuksi tai hän seurasi sen esityksiä erityisen aktiivisesti. Niinpä kirjoittajista jokaisella on KOMinsa.

Historia-artikkelien kokonaisuutta täydentävät sosiologi Tommi Hoikkalan kuvaus KOMin ja yhteiskunnan suhteesta 1980-luvulta nykyaikaan sekä taiteilijoiden omakohtaiset kertomukset vuodesta 2000 alkaen KOMin yhteydessä toimineesta kotimaista draamaa edistäneestä KOM-tekstistä ja KOM-ravintolassa järjestetyistä ohjelmailloista.
– Kirjan moniäänisyyttä rikastuttaa se, että artikkeleihin sisään ja lomaan on upotettu KOMissa eri aikoina työskennelleihin taitelijoitten ja teatteria läheltä seuranneiden katsojien KOM-kokemuksia – osa heidän omina teksteinään, osa poimintoina tätä kirjaa varten tehdyistä lukuisista haastatteluista ja keskusteluista.

KOMin kantaesitykset on merkitty tähdellä. Tähdet laskemalla kantaesitysten määräksi tulee noin 80% kaikista KOMin esityksistä, mikä kertoo luovasta ja poikkeuksellisen rohkeasta teatterista.
– KOMissa ei ole ollut tapana pelata varman päälle, toteavat Ollikainen ja Tanskanen.

Vaikeuksien kautta voittoon

Yrjö Hakanen suuntasi keskustelun KOM-teatterin valtavaan määrään esityksiä sekä teatterin kiertämiseen pitkin Suomea ja maailmaa.

Kirjan keskeinen tekijä Anneli Ollikainen luonnehti kirjan tavoitteeksi KOMin ihmeen: 40 vuotta sitkeää työtä, oma laatu, taiteellinen tunnettuus ja ilme. Hän muistutti myös KOMin kiinteistä yhteyksistä Helsingin kirvesmiehiin sekä osallisuuden Metallin lakon solidaarisuustoimintaan 1971.

Pekka Milonoff totesi, että samoin kuin kirjantekijöille tapahtumista jää muistoja, siitä jää tekijöille tulkintoja, joita kirjassakin on.
– Sen täytyy jotenkin liittyä teatterin luonteeseen.
Niin kuin KOMin perustajajäsen ja näytelmäkirjailija Lauri Sipari oman artikkelinsa otsikossa sanoo, että ”mä en muista melkein mitään”.
– Ja se on tekijöille vähän sama asia: siitä jää muistoja, siitä jää tulkintoja, joita tuossa kirjassakin on paljon.

Ei katsella peräpeiliin

Panelistit käsittelivät myös vaikeuksia kamppailussa KOMin toimipaikan etsimisessä, henkilökunnan pakkolomia ja näyttelijöiden joutumista lähtemään muualle, työväen järjestökentän antaman voiman hiipumista sekä kansainvälisen muutoksen vaikutusta.

Lauri Maijala kertoi kiinnostuksestaan ja kiintymisestään KOM-teatteriin.

Yleisö otti innokkaasti kantaa: Anneli Sauli muisteli Joensuun kaupunginteatterin vaiheita ja lakkotaistelua. Hannele Salava pohti teatterin ja yhteiskunnan suhdetta, sen kehittymistä ja muuttumista. Heikki Ketoharju viittasi Valtuusto-näytelmään ja muistutti, että teatteria voidaan ilmaista suorasti.

Yleisöstä varoitettiin, että nyt ei sovi ajaa peräpeiliin katsoen, vaan on katsottava millaisissa olosuhteissa lapset elävät. Moni joutuu käymään sossun luukulla. Myös rasismi on ongelma. Pekka Milonoffin mukaan onkin tärkeää saada tietoa ihmisten eri tilanteista.

Keskustelussa ainakin yksi pöydällinen otti myös kantaa siihen, onko KOM työväenteatteri, kun EU ja valtiovalta tolkuttavat yhden vaihtoehdon politiikkaa. Kannaksi tuli, että jos teatteri on radikaali, humanitaarinen, vasemmistolainen ja tavallisten ihmisten puolesta kantaa ottava, niin se on ehdottomasti myös työväenteatteri.

ERKKI SUSI
Tiedonantaja nro 15/2013

KOM-teatterin julkaisemaa KOM-kirjaa (Ollikainen & Tanskanen, toim.) voi tilata Demokraattisesta Sivistysliitosta, puh. (09) 7743 8130 tai sähköposti dsl@kolumbus.fi

4. maaliskuuta 2013

Onko kaivosteollisuus "uusi Nokia" vai "uusia Talvivaaroja"?


Hyvä vai paha kaivosala?

Suomessa harjoitettava kaivosteollisuus nousi otsikoihin viime marraskuussa, kun Sotkamon Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaassa havaittiin vuoto. Onnettomuus laajeni Suomen historian pahimpiin luettavaksi ympäristökatastrofiksi, jonka seurauksia puidaan vielä pitkään.

Sittemmin on paljastunut mittavia laiminlyöntejä, lupaepäselvyyksiä, väärinkäytös- ja jopa korruptioepäilyjä - eikä vain Talvivaaran osalta vaan yleisemmin kaivosbisneksessä.

Presidentti Sauli Niinistö ehti jo aikoinaan hehkuttaa, että kaivosala voisi olla Suomen ”uusi Nokia”. Onko kaivosala rikkautta jauhava Sampo vai luonnonvarat rosvoava ja saastuttava loinen? Muun muassa tähän haettiin vastausta Maanantaiklubilla ravintola Milenkassa maaliskuun alussa.

Uusia kaivoshankkeita

Kaivannaisteollisuuden etujärjestön toiminnanjohtaja Pekka Suomela kertoi, että Suomessa on toiminnassa noin 50 kaivosta tai louhosta - erilaisia, ja monet pieniä. Myös useita uusia kaivoshankkeita on vireillä.

- Kaivoksilla työskentelee tällä hetkellä noin 4 500 henkeä ja tulevaisuudessa ehkä 5 500 lisää. Eli mistään uudesta Nokiasta ei voida puhua, laskeskeli Suomela.


Suhteellisen pienikokoisen kaivosalan merkittävyyttä korostaa sen sijoittuminen syrjäseuduille, etupäässä Pohjois-Suomeen.

- Yksi välitön kaivostyöpaikka tuottaa 2-5 muuta työpaikkaa, totesi Suomela.

Kaivosteollisuuden lisäksi on metallin jatkojalostusta muun muassa Torniossa, Kokkolassa, Raahessa, Harjavallassa. Raaka-aineista yli 80 prosenttia on tuontitavaraa ulkomailta.

Aiemmin raaka-aineita saatiin halvalla maailmanmarkkinoilta. 2000-luvun taitteessa alkoivat suomalaiset, niukemmatkin resurssit kiinnostaa.

- Suomessa ei ole suuria esiintymiä, mutta teknologiaosaamista, hyvä infrastruktuuri ja rauhallinen yhteiskunta, listasi Suomela houkuttavuutta lisääviä tekijöitä.

Kuka omistaa malmivarat?

Suomen Luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen lähestyi Maanantaiklubilla kaivosalaa toisesta näkökulmasta. Hän pohti, miten lainsäädäntö kohtelee malmivaroja eri tavalla kuin muita luonnosta saatavia rikkauksia, kuten riistaa tai vettä.

- Monesti ajatellaan, että maanomistajalla on oikeus malmiin. Kuitenkin malmia etsivän ja louhivan tahon omistusoikeus menee maanomistajan yli.

Kurosen mukaan malmin omistusoikeutta pitäisi pohtia pitemmälle. Valtio voisi omistaa kaikki malmivarat, tosin esimerkiksi nykyisen hallituksen intressit eivät välttämättä poikkea kaivosyhtiöiden intresseistä.

- Joka tapauksessa rima on korkealla ennen kuin pelkät luonnonsuojelulliset arvot estävät kaivoksen rakentamisen, arvioi Kuronen.

Hänen mielestään suuri tekijä Talvivaaran ympärille nousseessa kohussa on, että siinä kärsijäosapuolena ovat ympäristön lisäksi ihmiset.

Suomelan mukaan malmien omistusoikeuteen vaikuttaa se, että varojen etsintä on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Siihen tarvitaan yksityistä rahaa, joka sietää riskejä.

”Talvivaarassa mokattiin”

Ilpo Kuronen totesi, että kaivosteollisuuden haitat pystytään melko hyvin ratkaisemaan nykyisellä teknologialla - tiettyyn rajaan asti. Mutta se nostaa teollisuuden kustannuksia.

- Jos noudatettaisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä, oltaisiin jo aika pitkällä. Mutta ympäristöhallintoon tarvitaan lisää resursseja ja itsenäisyyttä.

Suomelan mukaan Talvivaarassa mokattiin: rikottiin lakeja ja laiminlyötiin viranomaisvelvoitteita.

- Joissakin hankkeissa on osaamattomuutta ja liian kiireen tuomia ongelmia. Ala ei aina halua tai osaa kertoa toiminnastaan selkokielellä.

Keskustelussa esiin nousivat eturistiriidat muiden elinkeinojen kanssa. Miksi kaivosteollisuus on eri asemassa kuin matkailu tai muut paikalliset elinkeinot?

Suomela myönsi, ettei esimerkiksi Talvivaaran osalta ole koskaan tehty laajoja, kokonaistaloudellisia arvioita. Vaihtoehtoja ei juurikaan mietitä.

Luonnonvarojen tuhlailu

Maanantaiklubilla pohdittiin myös syvällisempiä kysymyksiä. Onko kaikki maasta löytyvät malmivarat pakko riistää mahdollisimman nopeasti? Onko ylipäätään järkeä kuluttaa luonnonvaroja nykyisellä, usealla mittarilla kestämättömäksi todetulla tavalla?

Keskustelussa todettiin, ettei mikään poliittinen voima nyt pakota teollisuutta suhtautumaan vakavasti luonnonvarojen tuhlailuun.

Kuronen totesi, että Suomen nykyhallituksenkin ohjelma on uusliberalistinen: muut arvot ovat ympäristöä tärkeämpiä ja valtion hallintoa supistetaan ideologisista syistä. Toisaalta perussuomalaisten ja keskustan poliittinen linja ei ole sen kummempi.

- Muutos tapahtuu ehkä vasta pakon ja erityisen vakavien onnettomuuksien kautta, ounasteli Kuronen.

MARKO KORVELA
Eespäin nro 1/2013


www.stoptalvivaara.org

Lauluja esitti Uusi Millenium -yhtye