Vaiettu historia ja vahvat naiset

Ihmisiä tulivuoren juurella
Sotien traumoista yhä jäljellä heikkouden pelko

Helsingin Maanantaiklubi-illat saivat lupaavan lähdön vuodelle 2011, kun ravintola Milenkan sali täyttyi ääriään myöten osallistujista. Illan keskusteluaihe, Suomen vaiettu historia ja vahvat naiset, tuntui kiinnostavan monia.


Keskustelun avasivat puheenvuoroillaan kirjailija Sirpa Kähkönen sekä historiantutkija Jenni Kirves, jotka johdattivat kuulijat 1900-luvun alkupuolen tapahtumiin harvemmin kuljettuja ja jännittäviä polkuja.
  

Unohdettujen ääni kuuluviin

Sirpa Kähkönen aloitti uransa 1990-luvun alussa palkituilla lasten- ja nuortenkirjoilla. Varsinaisina läpimurtoteoksina voidaan pitää historiallista romaanisarjaa, jossa hän kuvaa kuopiolaista työläiselämää 1930-1940-luvuilla. Sarjassa on ilmestynyt jo viisi osaa, joista tuoreimpana Neidonkenkä vuonna 2009.
 
Kähkönen kertoi halunneensa antaa romaanisarjassaan äänen pienelle ihmiselle, etenkin aatteellisten miesten rinnalla eläneille naisille ja perheille, unohdetuille, joista on kirjoitettu hyvin vähän.
– Ihmisiä, jotka elivät tulivuoren juurella, kuvaili Kähkönen kirjojensa henkilöitä.
 
Kähkösen valttina on ahkera taustatyö, joka tuo työhön realismia, mutta jota ei aina huomata arvostaa. Kritiikkiä on esimerkiksi herättänyt Kähkösen tapa pistää henkilönsä puhumaan kuopion murretta – tai kuopion kieltä, kuten Kähkönen itse sanoo.
– Haluan tuoda kuopion kielen uskottavalla tavalla suomalaiseen kulttuuriin, totesi Kähkönen.


Poliittisia vankeja 1930-luvun Suomessa

Sirpa Kähkösen viimeisin teos on tietokirja Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi, joka kertoo Kähkösen äidinisän Lauri Tuomaisen elämästä. Tuomainen oli kommunisti, joka istui vuosina 1928-1938 yhteensä kahdeksan vuotta poliittisena vankina Tammisaaressa.

Kähkösen mukaan kaunokirjallisuudessa voidaan avoimemmin ja filosofisemmin kuvata tapahtumia. Tietokirjan teko tuli ajankohtaiseksi, kun eräs lukija oli epäillyt, pitävätkö Kähkösen kuvaukset 1930-luvun työväen oloista, kommunistien vainoista ja poliittisista vangeista paikkaansa. Näin avautui myös tilaisuus selvittää äidinisän salaperäisiltä vaikuttaneita taustoja.
Kähkönen halusi murtaa historian yksipuolisen näkökulman. Hän perehtyi osin vaikeasti saatavilla olleeseen tausta-aineistoon laajasti.
– Vuoden 1918 kriisi jatkui pitkälle 1930-luvulle. Oikeusjärjestelmä oli vinoutunut: kommunisteja tuomittiin vankilaan, kun oikeistolaisten tekemiä rikoksia ei huomioitu, kertoi Kähkönen.


Rumaa sotaa

Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva Jenni Kirves on kirjoittanut kaksi artikkelia parisen vuotta sitten yhdessä Sari Näreen kanssa toimittamaansa Ruma sota -kokoelmaan, joka käsittelee sodan vaiettuja puolia: huumeita, alkoholia, sukupuolimoraalia ja suomalaisten sotilaiden raakuuksia. Kirves on perehtynyt erityisesti suomalaiseen sotapropagandaan, jossa ilmenevä ryssäviha ja vihollisen alentaminen eläimen tasolle järkyttivät tutkijaa suuresti. Hän nosti esille sodan aikana toimineen ilmiantoverkoston, joka tarkkaili ihmisten kommentteja ja merkitsi mustalle listalle mahdollisia maanpettureita.

Kirves on myös tutkinut suomalaisten kirjailijoiden ja erityisesti Kalle Päätalon kokemuksia sodasta, jonka tapahtumat koskettivat kaikkia syvällisesti mutta joista ei ollut lupa avoimesti puhua.


Heikkoutta ei hyväksytä

Sodan koneisto on Sirpa Kähkösen mukaan niin armoton, että sen kauhuista on usein pakko vaieta.
Jenni Kirveen mielestä sodanjälkeinen huumori ja rillumarei olivat monelle selviytymiskeino sodan kauhuista.
Sirpa Kähkönen totesi, että moni pakeni sodan kokemuksia kovaan ja arkiseen työhön, mutta usein kohtalokkain seurauksin. 

Sotien traumat heijastelevat vielä nyky-Suomenkin mielenmaisemassa. Kähkösen mukaan tämä näkyy kulttuurissamme vallitsevassa heikkouden pelossa: ihmisen haurautta ei karussa kilpailun ja pärjäämisen pakon yhteiskunnassa hyväksytä.


Kokemuksen ääntä keskustelussa

Maanantaiklubin vilkkaaseen keskusteluun osallistui 84-vuotias Anna-Liisa Hyvönen, joka muisti omakohtaisesti Kähkösen kuvaaman ajan. Hänen isänsä istui aikoinaan myös vangittuna Tammisaaressa. Jatkosodan aikana Hyvönen joutui vain 15-vuotiaana pitämään yksin huolta kolmesta nuoremmasta veljestä, kun molemmat vanhemmat olivat poliittisista syistä telkien takana.
– Vielä sodan jälkeenkin työnantaja piti mustia listoja kommunisteista, joille ei annettu töitä. Olen kiitollinen siitä, että näistä asioista viimein puhutaan, sanoi Hyvönen.

Yleisöstä kommentoi myös vantaalainen Mauri Perä. Hän kertoi terveisiä vastikään sata vuotta täyttäneeltä Viljo Pessiltä, joka sattumoisin oli Sirpa Kähkösen isoisän sellitoveri Tammisaaressa 1930-luvulla. 

MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 1/2011