5. helmikuuta 2007

Mistä lääke terveyden eriarvoistumiseen?


Tasa-arvo ei toteudu terveyspalveluissa

Terveydenhuollon perusperiaate on, että yhtä sairaiden pitäisi saada verovaroin kustannetussa järjestelmässä yhtä paljon hoitoa. Tosiasiassa erituloiset ihmiset saavat Suomessa hyvin erilaisia terveyspalveluja.

Maanantaiklubilla 5. helmikuuta keskusteltiin terveyden ja terveyspalvelujen eriarvoistumisesta.


Helsingin terveyslautakunnan jäsen, dosentti Jari Haukka (vihr.) kertoi, miten suomalaiset ovat terveempiä kuin koskaan ennen ja voivat myös odottaa elävänsä pitempään kuin ennen. Tässä suhteessa asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan.


Huolestuttavaa on sen sijaan se, että Suomi on OECD-maiden vertailussa terveydenhuollon osalta kaikkein epätasa-arvoisin maa ennen Portugalia ja Yhdysvaltoja.


Esimerkiksi kuolleisuuserot eri tuloryhmien välillä ovat suuria. Pienituloisten elintavat ovat kuluttavia ja työelämä raskasta.


— Suomen järjestelmä tarjoaa terveyspalveluja epätasaisesti. Hyvätuloiset saavat palveluja paremmin. Tämä on todella vakava ongelma ja Suomessa erityisen paha, totesi Haukka.


Tukea ja apua perustasolla

Suomessa on kaksitasoinen terveydenhuoltojärjestelmä: kunnallinen terveyshuolto ja työterveyshuolto.

Kunnallisella puolella resurssit ovat pienentyneet jatkuvasti.
Haukan mukaan ongelma ei ole pelkästään raha, myös terveydenhuollon organisoinnilla on merkitystä.

Suurimmat terveyserot syntyvät fyysisten ja sosiaalisten elinolojen eroista.

— Esimerkiksi lasten lähtökohdat saattavat joissain perheissä olla todella huonot, eikä pelkkä rahanjakopolitiikan muuttaminen aina pure. Ihmiset tarvitsevat tukea ja apua perustasolla. Rakennemuutos on hajoittanut pienyhteisöt, perheet ja suvut. Henkiset resurssit ovat kortilla. Ihmisiltä puuttuu elämän näköaloja ja mielekkyyttä, sanoi Haukka.


Uudet tehtävät ja tavoitteet

Lääkäri, SKP:n ja asukaslistan edustaja Esa Tulkki muistutti, että Suomi ei ole koskaan ollut vauraampi. Terveydenhuollon osuus bruttokansantuotteesta on kansainvälisesti verrattuna matala, noin kahdeksan prosenttia.

— Me voimme pienellä panostuksella tuottaa korkeatasoisia palveluja. Kysymys on siitä, että palvelut eivät jakaudu tasavertaisesti, huomautti Tulkki. Nyt joudutaan itsekriittisesti katsomaan peiliin, miksi Suomessa väestöryhmien väliset erot ovat niin suuria.


Tulkin mukaan meidän on eduskuntavaalien jälkeen arvioitava uudelleen terveydenhuollon prioriteetteja.


— Kansallisen terveyshankkeen saavutettua tietyt tavoitteensa on aika asettaa uusia tehtäviä. Näistä tärkeimpänä tulee olemaan väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen. Jotta väestön terveydentila parantuisi ja terveys jakautuisi oikeudenmukaisemmin, on välttämätöntä ryhtyä vähintään yhtä mittaviin toimiin kuin kansallisen terveyshankkeen käynnistyessä.


Kansalaiset mukaan päätöksentekoon

Tulkin mielestä lääkäreiden vastuullinen toiminta ja myös ennaltaehkäisevä hoito toteutuvat parhaiten väkimäärältään kohtuullisissa palvelualueissa. Hänen mukaansa kansalaisia tulisi kannustaa itse aktiivisesti mukaan tekemään päätöksiä omista terveysasioistaan.

— Se voisi toteutua esimerkiksi siten, että asukkaat tapaisivat terveysaseman lääkäreitä ja yhteistuumin kehittäisivät mikrotason kansanterveydellisiä ohjelmia. Lähtökohta olisi kansalaisten asiantuntemus omaan terveyteen ja terveydenhuoltoon liittyvissä asioissa.


Hän korostaa muutama vuosi sitten lanseerattua Kansanterveys 2015 -ohjelmaa.


— Asiakirja on tärkeä, koska siinä korostetaan kansalaisten osallistumista ja alhaalta ylöspäin -periaatetta, joiden avulla voidaan myös kansalaisten terveyseroja tasoittaa.


Hoitajille lisää palkkaa

Keskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, miten vastuuta terveydestä sälytetään yksilön harteille. Jari Haukan mukaan yksilölle voi vierittää osan vastuusta, koska kaikkea ei yhteiskunta voi hoitaa.

— On eri asia, miten ihmisiä tuetaan tekemään järkeviä päätöksiä, josta esimerkkinä voisi olla terveellisen ruoan arvonlisäveron alentaminen.


Hoitajapulaan voisi lääke olla palkkojen nostaminen.


— Hoitajien palkat ovat naurettavalla tasolla ja ihmiset eivät hakeudu hoitoalalle. Näin ovat päättäjät päättäneet. Hoitajat on pidetty ay-liikkeessä kiltteinä eikä lakkoilla, vaikka jäsenistö niin haluaisikin, sanoi Haukka ja osoitti syyttävän sormensa ay-pamppuihin, joita ei kiinnosta työntekijöiden edunvalvonta.


Esa Tulkki huomautti, miten laman jälkeen henkilöstö on painanut töitä uhrautuvasti talkoohengellä.


— Nyt ollaan siinä tilanteessa, että väki alkaa uupua eikä uusia saada rekrytoitua, totesi Tulkki.


Pelkkä palkkojen nostaminen ei hänen mukaansa kuitenkaan riitä. Tarvitaan terveydenhoidon pitkäjänteistä suunnittelua.


Ranskan malli

Keskustelua herätti myös terveydenhoitopalvelujen yksityistäminen. Jari Haukka nosti esille Ranskan mallin, jossa kunta ostaa esimerkiksi lääkäripalvelut yksittäiseltä ammatinharjoittajalta. Ostosopimuksen ehdot ovat valtakunnalliset, eikä markkinoilla sallita monopolistisia terveyspalvelujättejä. Tällainen malli ei Haukan mukaan ole yksityistämistä.

Esa Tulkki totesi, miten Suomen terveydenhuolto on tällä hetkellä kriisiytymässä. Nyt tarvitaan ennakkoluulotonta asennoitumista.


— Lahdessa, Kouvolassa ja Mikkelissä perusterveydenhuolto on jo ulkoistettu. Tässä tilanteessa meidän täytyy katsoa vaihtoehtoja. Eräs kokeilu voisi olla juuri Ranskan malli. Lähtökohtana täytyy silti olla julkinen terveydenhuolto.


Yhteiskunnan eriarvoistuminen

Kunnallinen päätöksenteko terveysasioissa koetaan hankalaksi. Vaikka esimerkiksi Helsingissä terveyslautakunta tekee parannusesityksiä, kaupunginhallitus tekee niin kuin se itse haluaa.

Vastikään hyväksytty kuntapuitelaki vähentää väkeä ja karsii menoja kuntatasolla. Terveydenhuolto on eräs suurimpia menoeriä, joten kunnat joutuvat ottamaan kevään aikana kantaa siihen, mihin suuntaan terveyspalveluja kehitetään.


Esa Tulkki toi esille, miten terveydenhuollon epätasa-arvo heijastelee yhteiskunnan yleistä eriarvoistumista laman jälkeen.


— Meille on muodostunut yhä pienempi, vaikutusvaltaisempi ja rikkaampi väestönosa. Osa kansasta puolestaan on putoamassa köyhyysrajan alapuolelle, sanoi Tulkki.


Suhteellinen köyhyysaste on kasvanut kymmenessä vuodessa kahdeksasta prosentista 12 prosenttiin. Kysymys on sadoista tuhansista ihmisistä.


— Tavoitteeksi tulisi asettaa köyhyyden vähentäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Sitä kautta voidaan puuttua myös laajemmin sosiaalisiin ongelmiin.


Lääke löytyy Tulkin mukaan kansalaisten aktiivisuudesta sekä kansalaisyhteiskunnan kehittämisestä ja tukemisesta.


— Resurssit siihen ovat aivan toisella tasolla kuin laman aikana 1990-luvulla, sanoi Tulkki.


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 6/2007