7. toukokuuta 2007

Venäjä ja Suomi – mistä ei puhuta?


Tilintekoa historian kanssa


Eivätpä olisi Maanantaiklubin järjestäjät voineet alkuvuodesta arvata tulevan kevään ohjelmistoa suunnitellessaan, miten ajankohtaisen teeman valitsivat toukokuun alkuun, Voitonpäivän liepeille.

Toisen maailmansodan aikainen lähihistoria ja siitä tehtävät tulkinnat nousivat jälleen kerran otsikoihin Viron päätettyä siirtää venäläisvähemmistölle tärkeän pronssisotilaspatsaan juuri sopivasti ennen Voitonpäivän juhlaa. Keskustelussa tuli myös esille, että kotoisella Suomellakin on historiassaan vielä paljon selvittämistä.

Pelimannitaituri Reino Byrklandin slaavilaissävytteiset harmonikkasävelet toimivat hyvänä johdatuksena illan keskusteluun.

Itä-Karjalan keskitysleirit

Ruotsalainen toimittaja Henrik Arnstad arvosteli viime vuonna julkaistussa kirjassaan Spelaren Christian Günther sekä parissa lehtiartikkelissa Suomen sodanaikaista toimintaa. Arnstadin mukaan Suomi on elätellyt valheellista käsitystä toisesta maailmansodasta eikä ole suostunut tunnustamaan läheistä liittosuhdettaan Natsi-Saksan kanssa saati osallisuutta sodanaikaisissa rikoksissa.

Arnstad leimattiin Suomessa pelleksi ja iltapäivälehtitason kirjoittelijaksi, jota ei tarvinnut ottaa vakavasti. Voimakkaasta reaktiosta huolimatta laajempaa keskustelua itse aiheesta ei syvemmin syntynyt.

Kirjailija Marja-Leena Mikkola piti hämmästyttävänä, ettei Suomen Itä-Karjalan miehitysajalta ole tehty kriittistä tutkimusta. Mikkola itse tarttui tähän Suomen historian vaiettuun aiheeseen pari vuotta sitten julkaistussa kirjassaan Menetetty lapsuus, jossa hän haastatteli useita keskitysleireille siirrettyjä venäläisiä.


Jatkosodan aikana suomalaisten valtaama Itä-Karjala oli tarkoitus yhdistää osaksi Suur-Suomea. Koska miehitetyn alueen väestön haluttiin olevan puhtaasti suomensukuista, venäläiset siviilinaiset, lapset ja vanhukset siirrettiin keskitysleireihin. Sodan pitkittyessä näistä leireistä tuli siellä oleville varsinainen nälän ja tautien kiveämä tuskien tie.

Virallisen historian haastajat


Mikkola huomautti, miten miehitysvalta on kautta aikain syyllistynyt julmuuksiin, eikä Suomi ollut mikään poikkeus. Venäläisten keskittäminen leireille tapahtui Mannerheimin käskystä ja Natsi-Saksan tuella. Saksalaisista natsijohtajista valtaosa joutui sodan jälkeen vastuuseen teoistaan, mutta monen suomalaisen sortajan ura jatkui menestyksekkäästi muun muassa liike-elämässä.

Suomen historiasta on pitkään esitelty virallista tulkintaa. Viime vuosina on esiin noussut myös haastajia. Maanantaiklubin keskustelussa mainittiin Mikkolan lisäksi myös Elina Sanan sekä Salme Vuorisen kirjat.

Ominaista on ollut, että media ja tutkijayhteisö ovat pyrkineet joko ohittamaan tai vähättelemään näitä kanonisoitua historiankirjoitusta haastavia tutkimuksia. Esimerkiksi Elina Sanan tutkimus Suomen juutalaisluovutuksista sai silti kansainvälistäkin huomiota toisen maailmansodan tapahtumista kiinnostuneiden juutalaisjärjestöjen kautta.

Historia ei pelkkää tiedettä


Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja, Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikkö Markku Kangaspuro huomautti, että historia ei koskaan ole pelkkää tiedettä. Historian tulkinta ja käyttö erilaisiin tarkoituksiin on tärkeä poliittinen elementti.

Viron patsasjupakka heijastelee Kangaspuron mukaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeistä tilannetta.

Pronssisoturista on muodostunut venäläisille identiteettiä muovaava elementti. Virolaisille patsaalla on taas toinen merkitys miehitysvallan symbolina, sanoi Kangaspuro.

Hän piti valitettavana sitä, että Viron valtiovalta käytti tarpeettoman kovia otteita syntyneiden mielenosoitusten taltuttamisessa. Menettely oli omiaan sulkemaan venäläisvähemmistöä entistä pahemmin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Intohimoja herättävä Venäjä

Venäjä käytti Kangaspuron mukaan Viron tilannetta härskillä tavalla hyväkseen. Taustalla piilee laajempi maailmanpoliittinen tilanne, jota varjostaa muun muassa Yhdysvaltain kaavailema, Itä-Eurooppaan sijoitettava ohjustorjuntajärjestelmä. Venäjä näki tilaisuutensa tulleen ja halusi muistuttaa Viroa ja samalla koko Euroopan unionia siitä, ettei suurvallan kanssa kannata asettua vastakkain.

Kaiken kaikkiaan tilanne kuvastaa Kangaspuron mielestä sitä, miten tilinteko historian kanssa on puolin ja toisin vaikeaa.

Mielenkiintoa herätti median rooli erilaisten mielikuvien ja tulkintojen luomisessa. Venäjä tuntuu Suomessa herättävän edelleen paljon intohimoja.

Vaaralliselta vaikuttaa puolestaan kehitys, jossa erilaisten historiatulkintojen nojalla ryhdytään kieltämään kokonaisia järjestöjä, kuten esimerkiksi Tshekissä on tehty kommunistisille järjestöille.


MARKO KORVELA

Tiedonantaja nro 19/2007