5. tammikuuta 2009

Paradoksien paratiisisaari 50 vuotta


Paradoksien paratiisisaari 50 vuotta

Kuubasta keskusteltiin Maanantaiklubilla


Ravintola Pivnice Milenkan sali oli tupaten täynnä loppiaisaattona. Maanantai-klubin aiheena oli yksinkertaisesti: Kuuba-ilta. Se riitti. Paikalla oli ilmeisen paljon Kuuban kävijöitä, jotka ajattelevat tuosta paradoksien paratiisisaaresta Omara Portuondon laulamin sanoin: Cuba, che linda es Cuba!


Kuuban vallankumous täytti 50 vuotta vuoden vaihteessa. Kansainvälinen valtamedia pyrki vaikenemaan asiasta tai vähättelemään Kuuban valla
nkumouksen saavutuksia kysyen, onko tuo nyt ollut vaivan väärtti. On se.
– Kuuba on ainoa maa Latinalaisessa Amerikassa, jossa lapsien ei tarvitse olla kaduilla pesemässä autojen tuulilaseja ansaitakseen muutaman kolikon, mainitsi Kuuban suurlähettiläs Sergio Gonzales illan keskustelussa.


Kuuba on satsannut ihmisyyden kannalta kaikkein tärkeimpään eli lasten hyvinvointiin sekä ilmaiseen terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Lääkäri Esa Tulkki kertoi, että lapsikuolleisuus Kuubassa on alempi kuin Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja että Kuubassa on oma perhelääkäri 300–500 asukasta kohden. Suomessa yhden lääkärin
vastuulla on vähintään 2000–3000 asukasta.

Paljon muuhun ei köyhällä, USA:n määräämän kauppasaarron kurjistamalla maalla ole ollut varaa – paitsi kulttuuriin. Vallankumouksen voiton jälkeen Fidel Castro perusti heti useita kulttuurilaitoksia, muun muassa valtion kirjapainon. Eräs ensimmäisiä valtion painamia kirjoja ei suinkaan ollut Marxin Pääoma, vaan Cervantesin Don Quijote. Sitä painettiin 100 000 kappaletta ja jaettiin kansalle naurettavan halpaan hintaan. Sama arvostava suhtautuminen kulttuuriin on jatkunut jo 50 vuotta.


Suomella oli kulttuurivaihtosopimus Kuuban kanssa vielä 1980-luvulla. Sitten tuli EU. Sen virallinen politiikka on ollut Yhdysvaltoja myötäilevää, Kuuballe nuivaa politiikkaa. Nyt keskustelut Suomen ja Kuuban kulttuurivaihdosta ovat virinneet uudelleen.

– On myös mahdollista solmia suhteita suoraan Kuuban kulttuurilaitoksiin ja tuoda Suomeen maan kulttuuria, Maiju Tawast korosti keskustelussa. – Pistäkää määräraha-anomuksia liikkeelle!

Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa

Yhdysvaltojen politiikka 50 vuoden aikana on ollut kuristaa Kuuban vallankumous ulkoapäin, tiukalla kauppasaarrolla, kaikkinaisella eristämisellä ja sabotoinnilla. Se ei ole tepsinyt. Pikemminkin on käynyt päinvastoin: yhteinen mahtava vihollinen on yhdistänyt Kuuban kansaa puolustamaan omaa maataan ja vallankumoustaan. Kansan yhtenäisyyttä korostava yksipuoluejärjestelmä saa myös kansan kannatusta ja oikeutuksen juuri Yhdysvaltojen uhkan vuoksi.

– Viisaampaa saattaisi olla purkaa kauppasaarto ja kaikki pakotteet. Silloin Kuuban yhteiskunta alkaisi muuttua pikku hiljaa sisältä päin, alustavan puheenvuoron käyttänyt toimittaja Antti Halinen arvioi. – USA:n pian virkaansa astuvaan uuteen presidenttiin Barack Obamaan on maailmalla kohdistettu suuria toiveita, myös Kuuban politiikan suhteen. Ei hän yksin voi USA:n poliittiselle koneistolle yhtään mitään. Hän on itse sen tuote ja hänen tehtävänsä on säilyttää USA sellaisena kuin se on.

Halinen totesi alustavassa puheenvuorossaan, että Kuuban yhteiskunnan Akilleen kantapää on maatalous. Suotuisasta ilmastosta huolimatta maa on riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista, 60–70-prosenttisesti. Maatalouden rakenne on perua sosialistisesta työnjaosta, jossa Kuuba määrättiin sokerin ja sitrushedelmien tuottajaksi. Monipuolista ruoan tuotantoa ei ole tarpeeksi kehitetty.

– Nykyisin maatalousmaasta 18 prosenttia on yksityisillä pienviljelijöillä, mutta he tuottavat 60 prosenttia elintarvikkeista. Jossain siis mättää ja pahasti.

Ja mikä se on se paradoksi? Suomeksi voisi sanoa, että asiat Kuubassa ovat näin, mutta toisaalta ne ovat myös noin, samaan aikaan. – Kuuban yhteiskunta tuottaa koko ajan paradokseja, Halinen totesi.

Klubi-illan loppuhuipennuksena Tero Toivanen trés -kitaroineen opasti yleisön kuubalaisen son-musiikin rytmien pariin. Ja pitihän se Guantanamera (guatanamolaistyttö) hoilata yhdessä lopuksi, yleisön pyynnöstä.

MARJALIISA SIIRA
Tiedonantaja nro 1/2009