3. lokakuuta 2011

Maanantaiklubi 10 vuotta: Hannu Taanilan poliittinen tilannekatsaus ”Niinistöä odotellessa”



Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa


Ravintola Milenka oli tupaten täynnä väkeä, kun Helsingin Maanantaiklubilla juhlittiin tapahtuman kymmenvuotista taivalta. Klubia vetävät Irene Auer ja Yrjö Hakanen loivat lyhyen katsauksen klubin historiaan. Ensimmäinen Maanantaiklubi lokakuussa 2001 osui samaan ajankohtaan, jolloin Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Afganistaniin 9/11-iskujen syntipukkien perässä. Klubin aiheena olikin tulenarka maailmanpoliittinen tilanne.


Ja kuten tiedämme, Afganistanin sotahan jatkuu edelleen.


Klubin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi oli paikalle saatu puhumaan pitkän linjan toimittaja Hannu Taanila, joka tunnetaan ehkä parhaiten maanmainioista radio-ohjelmistaan. Täysi katsomo sai seurata liki kahden tunnin ajan melkeinpä yhden miehen show'ta, kun Taanila pisti maailmankirjat järjestykseen omintakeisella tyylillään. Puheenvuoron otsikko Niinistöä odotellessa vihjaisi jo etukäteen, että ainakin presidenttipeliin otettaisiin kantaa.


Kuva: Veikko Koivusalo


Taanila lähti liikkeelle neljännesvuosisadan takaa. Vuonna 1986 kuoli Suomen politiikan suurvaikuttaja, presidentti Urho Kekkonen. Taanila arvioi, että pian tämän jälkeen alkoi Kekkosen demonisointi ja lokaaminen. Kekkosen hallintokaudella ei muka saanut puhua vapaasti politiikasta, vaikka tilanne oli Taanilan mukaan tyystin toinen.


Toinen merkittävä Suomen politiikkaa muokannut tapahtuma oli Neuvostoliiton hajoaminen. Taanilan mukaan on traagista, että liki kaikki Euroopan entiset sosialistimaat ajautuivat sotilasliitto Natoon. Taanila pistää syyn sumeilematta Neuvostoliiton ja NKP:n virheiden piikkiin.


Kylmän kapitalismin voittokulku


Kekkosen valtakauden ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen piti Suomessakin alkaa ennennäkemättömän vapauden aika. 1980-1990-lukujen vaihteessa alkoikin pääomamarkkinoiden vapauttaminen. Taanilan tuomion sai koko nykyinen uusliberalistinen taloustiede, joka hänen mukaansa vertautuu lähinnä systemaattiseen teologiaan.


– Ideologinen, Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta tuotu lähtökohta perustui sille, että Suomi oli ollut suljettu yhteiskunta. Pääomamarkkinoiden vapauttamisen ohella tapahtui valtioyhtiöiden yksityistämistä sekä kuntien palvelujen liikelaitostamista ja VR:n osakeyhtiöittäminen, listasi Taanila.


1990-luvun alussa Suomea siis avattiin kovaa vauhtia ulkomaisille sijoittajille ja pörssipelureille – kohtalokkain seurauksin.


Nyt Suomen valtionyhtiöt on Taanilan mukaan hävitetty törkeällä tavalla. Esimerkiksi Fortumin eli entisen Imatran Voiman tuotoista maksetaan satoja miljoonia euroja osinkoja ulkomaille, suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoja.


Julkinen talous puolestaan koetaan kaiken pahan alkuna ja juurena. Palvelujen yksityistäminen ja kilpailuttaminen tulevat kalliiksi ja työllistävät Taanilan mukaan lähinnä kilpailutuksia ajavia konsultteja. Myös yliopistot ovat saaneet "siunauksekseen" ulkopuolisia, elinkeinoelämän piiristä tuotuja ammattijohtajia, jotka eivät tiedä tuon taivaallista korkeakoululaitoksesta.


Kaiken kaikkiaan viimeisen 25 vuoden aikana on menestyksellä tuhottu sitä suomalaista hyvinvointivaltiota, jonka perustan rakentaminen aloitettiin jo 1850-luvulla. Prosessissa Taanilaa kummastutti se, ettei sitä kukaan halua. Kaikki tuntuvat tarkoittavan hyvää, mutta lopputuloksena on kylmää kapitalismia.


– Keskeinen käsite on kapitalismi, jonka ymmärtäminen vaatii opiskelua. Eikä meillä ole mitään tahoa, joka katsoisi tätä kokonaisuutta ulkopuolelta. Kuka meillä tutkii Marxia? Ei kukaan, heitti Taanila.


Suomi on hukannut Venäjän


Hannu Taanila ei näe Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa päätä eikä häntää. Hänen mukaansa Suomi on antanut kaikkein kalleimpansa pois – Venäjän. Suomella ei Euroopan unionin myötä edes ole omaa Venäjä-politiikkaa, mikä on Taanilan mielestä suuri virhe.


Paasikivi ja eritoten Kekkonen valloittivat Venäjän. Meidän pitäisi ottaa Venäjä taas haltuun hyvällä, positiivisella politiikalla.


Ongelmana on, ettei Paasikiven ja Kekkosen kaltaisia poliitikkoja enää ole olemassa. On vain vähälahjaisia paavolipposia ja kokoomuksen kellokkaita, joista Jyrki Katainen ansaitsee Taanilan mukaan tittelin "Reichsführer" ja Alexander Stubb lempinimen "Stubbinski".


Ja pääsihän Taanila loppujen lopuksi ensi talven presidentinvaaleihinkin. Hänestä Sauli Niinistö on todennäköisin voittaja, koska realistisia vaihtoehtoja ei juuri ole. Taanila itse totesi, että ainoastaan RKP:n Eva Biaudet'lla olisi pestiin tarvittavat poliitikon kyvyt.


Taanilan provosoiva puheenvuoro herätti paljon keskustelua. Taanilan sivistyneistön roolia korostava väite, ettei työväenluokka itse ole keksinyt mitään eikä tule keksimäänkään, herätti tietysti vastalauseita. Mainittiin useitakin esimerkkejä siitä, miten työväenluokka on ihan omatoimisestikin taistellut edistyksellisten asioiden puolesta.


Taanilan keskusteluote herpaantui ainoastaan, kun muutama yleisön naisista kritisoi häntä naisten roolin unohtamisesta – Biaudet'a lukuun ottamatta. Taanila kiersi kysymyksen ja vetosi maailmanhistoriaan, joka totta tosiaan on suurmiesten listaa. Miksi näin on ja voisiko olla toisinkin, siihen ei Taanila ottanut kantaa.


Kuva: Veikko Koivusalo


Kanerva: nainen ja kitara


Maanantaiklubin päätteeksi esiintyi nuori laulaja-lauluntekijä Kanerva. Nainen ja kitara -yhdistelmä on suomalaisessa musiikkikentässä harvinainen näky. Omia suomenkielisiä kappaleitaan esittänyt Kanerva oli hieno muistutus siitä, kuinka vahvoja, omaperäisiä naisartisteja on viime vuosina noussut pinnalle. Tästä nuoresta naisesta tulemme taatusti vielä kuulemaan jatkossakin.


Ja jatkoa seuraa myös Helsingin Maanantaiklubeille. Marraskuussa klubin vieraaksi saapuu Kristiina Halkola, joka tulee kertomaan juuri äskettäin ilmestyneestä elämäkertakirjastaan.


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 37/2011