Onko kaivosteollisuus "uusi Nokia" vai "uusia Talvivaaroja"?

Hyvä vai paha kaivosala?

Suomessa harjoitettava kaivosteollisuus nousi otsikoihin viime marraskuussa, kun Sotkamon Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaassa havaittiin vuoto. Onnettomuus laajeni Suomen historian pahimpiin luettavaksi ympäristökatastrofiksi, jonka seurauksia puidaan vielä pitkään.

Sittemmin on paljastunut mittavia laiminlyöntejä, lupaepäselvyyksiä, väärinkäytös- ja jopa korruptioepäilyjä - eikä vain Talvivaaran osalta vaan yleisemmin kaivosbisneksessä.

Presidentti Sauli Niinistö ehti jo aikoinaan hehkuttaa, että kaivosala voisi olla Suomen ”uusi Nokia”. Onko kaivosala rikkautta jauhava Sampo vai luonnonvarat rosvoava ja saastuttava loinen? Muun muassa tähän haettiin vastausta Maanantaiklubilla ravintola Milenkassa maaliskuun alussa.

Uusia kaivoshankkeita

Kaivannaisteollisuuden etujärjestön toiminnanjohtaja Pekka Suomela kertoi, että Suomessa on toiminnassa noin 50 kaivosta tai louhosta - erilaisia, ja monet pieniä. Myös useita uusia kaivoshankkeita on vireillä.

- Kaivoksilla työskentelee tällä hetkellä noin 4 500 henkeä ja tulevaisuudessa ehkä 5 500 lisää. Eli mistään uudesta Nokiasta ei voida puhua, laskeskeli Suomela.

Suhteellisen pienikokoisen kaivosalan merkittävyyttä korostaa sen sijoittuminen syrjäseuduille, etupäässä Pohjois-Suomeen.

- Yksi välitön kaivostyöpaikka tuottaa 2-5 muuta työpaikkaa, totesi Suomela.

Kaivosteollisuuden lisäksi on metallin jatkojalostusta muun muassa Torniossa, Kokkolassa, Raahessa, Harjavallassa. Raaka-aineista yli 80 prosenttia on tuontitavaraa ulkomailta.

Aiemmin raaka-aineita saatiin halvalla maailmanmarkkinoilta. 2000-luvun taitteessa alkoivat suomalaiset, niukemmatkin resurssit kiinnostaa.

- Suomessa ei ole suuria esiintymiä, mutta teknologiaosaamista, hyvä infrastruktuuri ja rauhallinen yhteiskunta, listasi Suomela houkuttavuutta lisääviä tekijöitä.

Kuka omistaa malmivarat?

Suomen Luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen lähestyi Maanantaiklubilla kaivosalaa toisesta näkökulmasta. Hän pohti, miten lainsäädäntö kohtelee malmivaroja eri tavalla kuin muita luonnosta saatavia rikkauksia, kuten riistaa tai vettä.

- Monesti ajatellaan, että maanomistajalla on oikeus malmiin. Kuitenkin malmia etsivän ja louhivan tahon omistusoikeus menee maanomistajan yli.

Kurosen mukaan malmin omistusoikeutta pitäisi pohtia pitemmälle. Valtio voisi omistaa kaikki malmivarat, tosin esimerkiksi nykyisen hallituksen intressit eivät välttämättä poikkea kaivosyhtiöiden intresseistä.

- Joka tapauksessa rima on korkealla ennen kuin pelkät luonnonsuojelulliset arvot estävät kaivoksen rakentamisen, arvioi Kuronen.

Hänen mielestään suuri tekijä Talvivaaran ympärille nousseessa kohussa on, että siinä kärsijäosapuolena ovat ympäristön lisäksi ihmiset.

Suomelan mukaan malmien omistusoikeuteen vaikuttaa se, että varojen etsintä on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Siihen tarvitaan yksityistä rahaa, joka sietää riskejä.

”Talvivaarassa mokattiin”

Ilpo Kuronen totesi, että kaivosteollisuuden haitat pystytään melko hyvin ratkaisemaan nykyisellä teknologialla - tiettyyn rajaan asti. Mutta se nostaa teollisuuden kustannuksia.

- Jos noudatettaisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä, oltaisiin jo aika pitkällä. Mutta ympäristöhallintoon tarvitaan lisää resursseja ja itsenäisyyttä.

Suomelan mukaan Talvivaarassa mokattiin: rikottiin lakeja ja laiminlyötiin viranomaisvelvoitteita.

- Joissakin hankkeissa on osaamattomuutta ja liian kiireen tuomia ongelmia. Ala ei aina halua tai osaa kertoa toiminnastaan selkokielellä.

Keskustelussa esiin nousivat eturistiriidat muiden elinkeinojen kanssa. Miksi kaivosteollisuus on eri asemassa kuin matkailu tai muut paikalliset elinkeinot?

Suomela myönsi, ettei esimerkiksi Talvivaaran osalta ole koskaan tehty laajoja, kokonaistaloudellisia arvioita. Vaihtoehtoja ei juurikaan mietitä.

Luonnonvarojen tuhlailu

Maanantaiklubilla pohdittiin myös syvällisempiä kysymyksiä. Onko kaikki maasta löytyvät malmivarat pakko riistää mahdollisimman nopeasti? Onko ylipäätään järkeä kuluttaa luonnonvaroja nykyisellä, usealla mittarilla kestämättömäksi todetulla tavalla?

Keskustelussa todettiin, ettei mikään poliittinen voima nyt pakota teollisuutta suhtautumaan vakavasti luonnonvarojen tuhlailuun.

Kuronen totesi, että Suomen nykyhallituksenkin ohjelma on uusliberalistinen: muut arvot ovat ympäristöä tärkeämpiä ja valtion hallintoa supistetaan ideologisista syistä. Toisaalta perussuomalaisten ja keskustan poliittinen linja ei ole sen kummempi.

- Muutos tapahtuu ehkä vasta pakon ja erityisen vakavien onnettomuuksien kautta, ounasteli Kuronen.

MARKO KORVELA
Eespäin nro 1/2013


www.stoptalvivaara.org

Lauluja esitti Uusi Millenium -yhtye

Elvi Sinervo -ilta

Maailmanluokan Sinervo 

Suuri taide koskettaa laajasti ja syvästi. Ja tälläkin mittarilla Elvi Sinervon runous on mitä suurinta taidetta, tämä tuli selvästi esille toukokuun Maanantaiklubilla Sinervon runokokoelman julkistamistilaisuudessa.

Tupaten täyteen ahdetussa ravintola Milenkassa keskusteltiin Sinervosta ja hänen tuotannostaan sekä kuultiin Sinervon runoihin sävellettyjä lauluja.

Maanantaiklubin vetäjä Yrjö Hakanen esitteli Tiedonantajan kustannusyhtiön TA-Tiedon uunituoretta runokokoelmaa, johon on koottu lyriikkaa vuosilta 1931-1956.

Kirjaan jälkisanat kirjoittanut Peter von Bagh haastatteli Sinervoa 1970-luvun lopulla ollessaan perustamassa Love Kirjoja. Sinervon tuotannon julkaiseminen oli eräs Love Kirjojen haave.

Bagh piti sukupolvensa etuoikeutena, että he saivat nuorina tutustua Sinervon kaltaisiin vasemmistotaiteilijoihin.

– Elvi Sinervon runot kietoutuivat poliittisen laululiikkeen nousuun ja olivat sen elimellinen osa.
 

Porvarilehdistö vaikeni

Peter von Bagh totesi, että Sinervo vaiettiin aikoinaan porvarilehdistössä kuoliaaksi.

– Esimerkiksi kun Helsingin Sanomien pääkriitikko Pekka Tarkka listasi Suomen sata merkittävintä kirjailijaa ei Sinervo mahtunut joukkoon.

– Elvi Sinervo oli ilman muuta maailmanluokan kirjailija ja on todellinen kulttuuriteko, että TA-Tieto nyt tämän runokokoelman julkaisee, sanoi Bagh.

Maanantaiklubin keskustelussa mukana ollut Sinervon tytär, suomentaja Liisa Ryömä totesi, että Sinervoa käännettiin ja julkaistiin laajasti ulkomailla, mutta koska monet maat olivat sosialistisia ja kustantamot vasemmistolaisia, ei tähän kotimainen valtamedia kiinnittänyt huomiota.

Keskustelussa esille nousi Sinervon vankila-aika jatkosodan aikana 1940-luvulla. Sinervo teki osan tunnetuimmista runoistaan istuessaan vakaumuksensa vuoksi telkien takana Turussa ja Hämeenlinnassa. Sinervo oli mukana perustamassa vasemmistolaista kulttuuriyhdistys Kiilaa 1936 ja välirauhan aikana Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraa, jotka leimattiin maanpetoksellisiksi.

Kansainvälisesti vertaillen Sinervo oli liittoutuneiden puolella fasismia vastaan. Esimerkiksi Ranskassa Sinervoa ylistettäisiin vastarintakirjailijana aivan toisella tavalla kuin mitä koto-Suomessa on tehty.
 

Ura suomentajana 

Elvi Sinervon runojen julkaisu loppui 1950-luvun puolessa välissä. Taustalla oli aviomiehen kuolema, joka pakotti yksinhuoltajaäidin siirtymään rahakkaamman työn pariin. Sinervo tekikin merkittävän uran suomentajana.

Peter von Bagh muisteli, että Pentti Saarikosken ohella Sinervon nimi kirjassa oli varma merkki laadusta: tämä teos kannattaa lukea.

Liisa Ryömä kertoi, miten Sinervo teki käännösyhteistyötä muun muassa vaasalaisen ystävänsä Venny Kontturin kanssa. Hauskana yksityiskohtana Ryömä paljasti, että kaksikko oli sittemmin koukussa aikansa suosituimpaan tv-saippuasarjaan Peyton Placeen. Tämä kirvoitti Maanantaiklubin yleisöstä hyvät naurut: kulttuuripaheensa kullakin!

Keskustelussa moni innostui kertomaan omia kokemuksiaan Sinervosta ja hänen tuotannostaan.

Leo Partaselle Sinervo tuli Kuopiossa tutuksi paikallisen vasemmiston voimahahmon Anna Hiltusen kautta, joka oli ollut Sinervon sellikaverina Hämeenlinnassa. Kuvataiteilija Kari Lindström kertoi Sinervon tarinan rauhankonferenssista Pariisissa, missä samaan pöytäseurueeseen sattui myös muuan Pablo Picasso...
 

Maagista tulkintaa 

Mutta eihän Elvi Sinervosta voida järjestää keskusteluiltaa ilman runoja. Liisa Ryömä luki muun muassa Kolme naurua - sekä Minun mummoni -runot.

Peter von Bagh totesi, että Elvi Sinervon omatkin runonlausuntaesiintymiset olivat maagisia. Myös Agit Prop -yhtyeen tulkinnat Sinervon runoihin sävelletyistä lauluista nostavat monella tunteet pintaan.

Samanlaista magiaa oli havaittavissa Maanantaiklubin illan päätteeksi, kun lahtelaisen Teatteri Jukon lahjakas näyttelijä-laulaja Minja Koski esitti Sinervon tekstejä säestäjänään kukapa muu kuin säveltäjämestari Kaj Chydenius itse.

Yleisökin yhtyi Sinervon kenties tunnetuimpaan runoon Natalia, joka perustuu todelliseen henkilöön. Kertomus kaukana kotomaastaan vankilassa viruvasta naisesta kirvoitti monen läsnäolijan silmäkulmaan kyyneleen. Se jos jokin on taidetta.

MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 18/2012

Toisenlainen kuntakartta – demokraattiset hyvinvointikunnat

Toisenlaisen kuntakartan äärellä


Huhtikuun Maanantaiklubilla Helsingissä keskusteltiin kuntapolitiikasta uunituoreen Toisenlainen kuntakartta -artikkelikokoelman pohjalta.


Klubin juontaja ja kirjan toimittaja Yrjö Hakanen esitteli sen tekijöitä ja sisältöä. Paikalla oli kirjoittajista Hakasen lisäksi Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin, Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Maija Hakanen sekä helsinkiläinen opettaja Kalle Hernberg. Kommenttipuheenvuoron käytti kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto.


Yrjö Hakanen totesi, että harvoin on nähty nykyisenkaltaista tilannetta, missä eräs hallituksen päätavoitteista – kuntien rakenneuudistus – tulee tyrmätyksi sekä kansalaisten että kuntapäättäjien taholta. Myös kunta-alan asiantuntijat lyttäävät uudistuksen täysin. 


Laajapohjainen hallitus ei saa uudistusta vietyä läpi muuta kuin pakolla. Kuinka moni kansanedustaja on valmis kävelemään oman äänestäjäkuntansa yli? ihmetteli Yrjö Hakanen.

Palvelut tarpeiden mukaan


Olli Salinin mukaan Suomessa on 2000-luvun kuluessa syöty pohjaa kansalaisten perusoikeuksilta, joiden tarkoitus olisi taata hyvä elämä, toimeentuloja apu tilanteissa, jolloin ihminen ei enää itse pärjää. 


Salin korosti, että kunnilla on perustuslaissa määriteltyjä velvoitteita, jotka kuntien on täytettävä. Esimerkiksi kunnan on turvattava sosiaali- ja terveyspalvelut asukkaille sekä kiireellisissä tapauksissa kaikille täällä oleskeleville. 


– On kummallista, että näitä palveluja ei haluta toteuttaa esimerkiksi Helsingissä, missä on kyllä rahaa. Viime vuonna Helsingin kaupunki liikelaitoksineen teki yli 200 miljoonan euron voiton, totesi Salin.


Hänen mukaansa kunnallisia palveluja täytyy tarkastella asukkaiden tarpeiden, ei organisaatiokaavioiden näkökulmasta. Palvelut pitää tuottaa kunnan omana toimintana. Markkinoiden varaan ei ole syytä laittaa asioita jotka eivät sinne sovi.


Salin mainitsi taannoisen kaupunginjohtaja Pajusen laatiman lähipalvelujen leikkauslistan kaatamisen hyvänä esimerkkinä siitä, miten asukkaat voivat vaikuttaa kunnallisten palvelujen tuottamiseen.




Mihin unohtui kestävä kehitys?


Brasilian Rio de Janeirossa järjestetään kesäkuussa YK:n kestävän kehityksen kokous. Maija Hakanen tarkasteli kestävää kehitystä paikallisesta näkökulmasta. Hän totesi, että kuntatasolla kestävä kehitys on konkreettinen asia, johon kuuluvat muun muassa uusiutuvan energian käyttö sekä erilaiset kuntalaisten osallistumisen mahdollisuudet 


Hallituksen kuntarakenneuudistuksessa kestävän kehityksen periaatteet eivät näy. 
– Uudistuksessa puhutaan keskittämisestä, suuruuden ekonomiasta, hallinnon tehokkuudesta ja työssäkäyntialueista, mutta niiden ympäristövaikutuksia ei arvioida. Esimerkiksi käsitys siitä, että palvelujen keskittäminen vähentäisi ilmastopäästöjä on valetta. Lähipalvelut ovat ekologisempia kuin suuret, keskitetyt yksiköt, sanoi Maija Hakanen. 
Hänen mukaansa on erikoista, että markkinahenkisyyden läpi ei nähdä kuntien kestävän kehityksen mahdollisuuksia. 




Peruskoulu eriarvoistuu


Kalle Hernberg on kirjoittanut pamflettiin yhdessä kasvatustieteitä opiskelevan Anna-Mili Tölkön kanssa artikkelin peruskoulun tilasta ja ongelmista. Hallituksen kuntauudistuksessa ei juurikaan ole mainintoja koulutuksen osalta.


Hernberg muistutti, että kuntasektori on viime vuosikymmenet ollut jatkuvasti murroksessa. Hän itse asui Rovaniemellä, kun sitä ympäröinyt maalaiskunta liitettiin osaksi kaupunkia vuonna 2006. Rovaniemellä otettiin samalla käyttöön tilaaja-tuottaja-järjestelmä, joka johti Hernbergin mukaan muun muassa paikallisten kyläkoulujen kuihtumiseen. 


Hernberg ja Tölkkö tarkastelevatkin kirjassa peruskoulutusjärjestelmään tunkeutuvaa uusliberalistista ideologiaa. Se on pirstonut koulujärjestelmää ja lisänyt byrokratiaa. Usein esimerkiksi rehtorilta menee kaikki aika papereiden pyörittelyyn, jolloin ote pedagogiseen työhön uhkaa kadota kokonaan.


– PISA-tutkimuksen tulokset ovat keskimäärin hyviä, mutta vanhempien koulutustaso määrää edelleen lapsenkin tulevaisuutta, pohti Hernberg. 
Hän pelkäsi että hallituksen kevään budjettikehysriihessä tekemät leikkaukset tulevat edelleen vauhdittamaan eriarvoistumista kuntien välillä mutta myös niiden sisällä. l




Yksityistäminen on poliittinen valinta


Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) kehui kirjaa lukemisen arvoiseksi. Hänen mukaansa tärkeintä on, miten kuntalaiset saavat palveluja, rakenteet tulevat vasta sen jälkeen.
– Palvelujen sisältö ratkaisee. Rakenteiden pitäisi edesauttaa sitä, että kansalaiset olisivat tasavertaisessa asemassa palvelujen saatavuudessa, totesi Alanko-Kahiluoto.
Hän pelkäsi, että etenkin eduskuntakeskustelussa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on jäänyt kuntarakenteen uudistamisen jalkoihin.


Alanko-Kahiluoto ei ole innostunut palveluiden yksityistämistrendistä. Hänen mukaansa kuntauudistus ei välttämättä tarkoita yksityistämisen lisääntymistä, vaan kyse on poliittisesta valinnasta; nykyinenkin tilanne mahdollistaa palvelujen yksityistämisen mikäli niin päätetään.
Keskustelussa pohdittiin demokratian ja vaikuttamisen kysymyksiä. Moni koki, että virkamiehet ovat kaapanneet itselleen suuren osan kunnissa käytettävissä olevasta päätäntävallasta.


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 14/2012