Presidentinvaalikeskustelu

Presidentinvaalit puhuttivat Maanantaiklubilla 


Maanantaiklubilla keskusteltiin tammikuun alussa presidentinvaaleista. Avauspuheenvuoroista vastasivat Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro ja Vaihtoehto EU:lle -järjestön hallituksen jäsen Milutin Krivokapic. Letkeään tunnelmaan johdatteli aluksi korttitempuillaan nuori taikuri Oskari.


Markku Kangaspuro aloitti käsittelemällä ensin kysymystä, mihin ja missä asetelmassa oikein ollaan valitsemassa presidenttiä. 

Merkittävin työkenttä sivuutettu 


- Aika paljon ennen vaaleja on puhuttu siitä, kuinka presidentistä on enemmän tai vähemmän tullut seremoniallistyyppinen arvojohtaja. Minusta se on tietyllä tapaa puppua. Suomen presidentillä on merkittävä rooli ulkopolitiikan johtajana kaikista perustuslakimuutoksista huolimatta. Se että hallitus vastaa EU-politiikasta, ei vielä tarkoita sitä, että presidentiltä olisi riisuttu kaikki valta. Presidentin valtaoikeuksien piiriin jää aika monta muuta merkittävää tekijää.


Kangaspuro muistutti, että Suomen presidentin valtaoikeuksien piiriin jää paljon vastuuta maamme ulkoisista suhteista.


- Presidentti vastaa ulkopolitiikasta muun muassa sellaisten maiden suhteen kuten USA, Kiina, Intia, Brasilia, Japani jne, eli koko maailman globaalisti nouseva taloudellinen alue, Aasian alue ovat presidentin heiniä. USA tuottaa edelleenkin valtaosan maailman bruttokansantuotteesta ja on sotilaallisesti maailman johtava valtio. Euroopan unioni on sekä väkiluvultaan, taloudelliselta painoarvoltaan että poliittiselta vaikutusvallaltaan globaalisti laskeva valta ja alue. Varsinaiset ulkopolitiikankin kannalta tärkeimmät alueet ovat tällä hetkellä jossain muualla. Venäjää tietenkään unohtamatta. Venäjästä tulee melko nopeasti maailman ehkä kahdeksanneksi suurin talous tässä meidän naapurissa.


Kangaspuro korosti, että presidentti vastaa myös Venäjä-suhteista, jotka ovat eittämättä maamme turvallisuuden, sekä pehmeän turvallisuuden että sotilaallisen turvallisuuden, kannalta meille tärkein tekijä ja tärkein naapuri.


- Tässä mielessä on jotenkin kummallista, että presidentinvaaleissa sen enempää ehdokkaat kuin mediakaan eivät ole keskittyneet niihin varsinaisiin ydinkysymyksiin ja tehtäviin, joihin me olemme presidenttiä valitsemassa.


Tietyllä tapaa tilannetta kuvaa Kangaspuron mukaan se, että keskustelu pyörii itse sisältöjen kannalta toisarvoisten tekijöiden piirissä, melko viihteellisellä puolella.


- Näissä vaaleissa valittavalla presidentillä ei ole juurikaan tekoa sen enempää eurokriisin suhteen, suomalaisen hyvinvointivaltion kehittämisen tai säilyttämisen suhteen kuin monien muidenkaan sellaisten asioiden kanssa, joista kansalaiset ovat huolissaan. 

Nato-kysymys 


Kangaspuron mielestä kuvaavaa on myös se, että presidentti, joka päättää merkittävässä määrin siitä, mikä Suomen Nato-politiikka tulee olemaan ja millä eväillä ja opeilla Suomi lähettää Nato-johtoisiin tai ei-Nato-johtoisiin rauhanturva- tai rauhanpakottamisoperaatioihin joukkoja, mutta näistä asioista eivät näissä vaaleissa enempää ehdokkaat kuin mediakaan ole juuri puhuneet.


- Ehkä Nato-kysymys nyt tuli tietyllä tapaa Paavo Väyrysen sinnikkyyden ansiosta nostettua jakavaksi tekijäksi, kun Väyrynen lähti haastamaan Sauli Niinistöä, joka tunnetaan Nato-miehenä. Tässä suhteessa meillä on Kangaspuron mukaan mielenkiintoinen tilanne, joka näkyy tuoreimmissa gallupeissa, Naton kannatuksen heikkenemisessä äänestäjien keskuudessa.


- Se, että yksikään presidenttiehdokas, edes Nato-myönteiset ehdokkaat, eivät ole hirvinneet asettua kannattamaan Nato-jäsenyyttä, heijastuu todennäköisesti myös kansalaismielipiteessä. Natoon epävarmasti suhtautuvien määrä on noussut ja Natoon kielteisesti suhtautuvien määrä on myöskin vahvistunut yhtä korkealle kuin se oli viimeksi Irakin sodan aikoihin.


Kangaspuron mukaan ongelma on se, että niistä asioista, joihin presidentti valitaan vaikuttamaan ja tekemään politiikkaa, ei kauhean paljon keskustella ja ne eivät ole ainakaan tähän mennessä muodostuneet jakavaksi tekijäksi. Niistä asioista taas, jotka kuuluvat muille toimielimille, eduskunnalle, hallitukselle tai puhtaasti viihteen piiriin, kansalaiset ja julkisuus näyttävät olevan enemmän kiinnostuneita. 

Eurokriisi 


Kangaspuron mukaan sille ei tavallaan voi nyt mitään, että eurokriisi ja sen mukana tulevat isot taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset kysymykset tulevat monien ihmisten arkielämään työpaikkojen vaarantumisen, veronkorotusten ja leikkauslistojen muodossa, jotka johtuvat eurokriisistä, EU:sta ja meidän hallituksemme talouspolitiikasta, ja tämä tavallaan tuottaa sen ongelman, että me vaaleissa todennäköisesti teemme vaaliuurnilla nyt valintoja näistä kysymyksistä.


- Siitä, ovatko Mogadishu Avenuen kaduilla asuvat maahanmuuttajat syyllisiä meidän hyvinvointiyhteiskunnan romuttamiseen vai ei. Pitäisikö kreikkalaisten törsäilyn tulokset kustantaa suomalaisten veronmaksajien veronkiristyksillä ja budjettileikkureilla vai ei vai mistä on kysymys. Eli ihmisten arkitajunnassa ja keskustelussa olevat seikat ja linjanvedot näyttävät asettuvan enemmänkin tälle akselille, josta olisi pitänyt puhua eduskuntavaaleissa ja tulevissa kunnallisvaaleissa. 

Ketä en halua? 


Milutin Krivokapic pohdisteli omassa avauspuheenvuorossaan asiaa siitä näkökulmasta, että arvojohtajaa ollaan kovasti valitsemassa, ja kävi tästä lähtökohdasta ehdokkaita läpi.


- Kun en tunne ketään näistä ehdokkaista ikään kuin omakseni, niin on myös hirveän vaikeata puoltaa ketään. Silloin lähden siitä helpoimmasta päästä eli ketä en halua. Sellainen ehdokas on Nato-myönteinen, uusliberalismiin hyvin kritiikittömästi suhtautuva ja pahimmassa tapauksessa jopa rasistinen presidentti.


Katsottuaan yhden vaaliväittelyn, hän totesi että hienoa, eihän siellä sellaisia olekaan. Suorastaan hämmästyttävää.


- Mutta kyllähän ehdokkaista jonkinlaisia eroja löytyy. Jos kansallisia arvojohtajia lähtee valitsemaan, niin siltä kantilta voi jonkinlaisia eroja löytää.


Sen jälkeen hän ruoti ehdokkaat läpi ilman armoa.


Alustavien puheenvuorojen jälkeen käytiin vilkas keskustelu, jossa pohdittiin muun muassa sitä, mihin satsataan Niinistön voittamiseksi. Jos jännitetään vain sitä, kuka tulee toiseksi, jää helposti pimentoon, kuka on vastapaino Niinistölle ja miten häntä voitaisiin horjuttaa.


ERKKI SUSI
Tiedonantaja nro 1/2012

Maanantaiklubi 10 vuotta: Hannu Taanilan poliittinen tilannekatsaus ”Niinistöä odotellessa”

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa


Ravintola Milenka oli tupaten täynnä väkeä, kun Helsingin Maanantaiklubilla juhlittiin tapahtuman kymmenvuotista taivalta. Klubia vetävät Irene Auer ja Yrjö Hakanen loivat lyhyen katsauksen klubin historiaan. Ensimmäinen Maanantaiklubi lokakuussa 2001 osui samaan ajankohtaan, jolloin Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Afganistaniin 9/11-iskujen syntipukkien perässä. Klubin aiheena olikin tulenarka maailmanpoliittinen tilanne.


Ja kuten tiedämme, Afganistanin sotahan jatkuu edelleen.


Klubin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi oli paikalle saatu puhumaan pitkän linjan toimittaja Hannu Taanila, joka tunnetaan ehkä parhaiten maanmainioista radio-ohjelmistaan. Täysi katsomo sai seurata liki kahden tunnin ajan melkeinpä yhden miehen show'ta, kun Taanila pisti maailmankirjat järjestykseen omintakeisella tyylillään. Puheenvuoron otsikko Niinistöä odotellessa vihjaisi jo etukäteen, että ainakin presidenttipeliin otettaisiin kantaa.

Kuva: Veikko Koivusalo

Taanila lähti liikkeelle neljännesvuosisadan takaa. Vuonna 1986 kuoli Suomen politiikan suurvaikuttaja, presidentti Urho Kekkonen. Taanila arvioi, että pian tämän jälkeen alkoi Kekkosen demonisointi ja lokaaminen. Kekkosen hallintokaudella ei muka saanut puhua vapaasti politiikasta, vaikka tilanne oli Taanilan mukaan tyystin toinen.


Toinen merkittävä Suomen politiikkaa muokannut tapahtuma oli Neuvostoliiton hajoaminen. Taanilan mukaan on traagista, että liki kaikki Euroopan entiset sosialistimaat ajautuivat sotilasliitto Natoon. Taanila pistää syyn sumeilematta Neuvostoliiton ja NKP:n virheiden piikkiin.


Kylmän kapitalismin voittokulku


Kekkosen valtakauden ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen piti Suomessakin alkaa ennennäkemättömän vapauden aika. 1980-1990-lukujen vaihteessa alkoikin pääomamarkkinoiden vapauttaminen. Taanilan tuomion sai koko nykyinen uusliberalistinen taloustiede, joka hänen mukaansa vertautuu lähinnä systemaattiseen teologiaan.


– Ideologinen, Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta tuotu lähtökohta perustui sille, että Suomi oli ollut suljettu yhteiskunta. Pääomamarkkinoiden vapauttamisen ohella tapahtui valtioyhtiöiden yksityistämistä sekä kuntien palvelujen liikelaitostamista ja VR:n osakeyhtiöittäminen, listasi Taanila.


1990-luvun alussa Suomea siis avattiin kovaa vauhtia ulkomaisille sijoittajille ja pörssipelureille – kohtalokkain seurauksin.


Nyt Suomen valtionyhtiöt on Taanilan mukaan hävitetty törkeällä tavalla. Esimerkiksi Fortumin eli entisen Imatran Voiman tuotoista maksetaan satoja miljoonia euroja osinkoja ulkomaille, suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoja.


Julkinen talous puolestaan koetaan kaiken pahan alkuna ja juurena. Palvelujen yksityistäminen ja kilpailuttaminen tulevat kalliiksi ja työllistävät Taanilan mukaan lähinnä kilpailutuksia ajavia konsultteja. Myös yliopistot ovat saaneet "siunauksekseen" ulkopuolisia, elinkeinoelämän piiristä tuotuja ammattijohtajia, jotka eivät tiedä tuon taivaallista korkeakoululaitoksesta.


Kaiken kaikkiaan viimeisen 25 vuoden aikana on menestyksellä tuhottu sitä suomalaista hyvinvointivaltiota, jonka perustan rakentaminen aloitettiin jo 1850-luvulla. Prosessissa Taanilaa kummastutti se, ettei sitä kukaan halua. Kaikki tuntuvat tarkoittavan hyvää, mutta lopputuloksena on kylmää kapitalismia.


– Keskeinen käsite on kapitalismi, jonka ymmärtäminen vaatii opiskelua. Eikä meillä ole mitään tahoa, joka katsoisi tätä kokonaisuutta ulkopuolelta. Kuka meillä tutkii Marxia? Ei kukaan, heitti Taanila.


Suomi on hukannut Venäjän


Hannu Taanila ei näe Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa päätä eikä häntää. Hänen mukaansa Suomi on antanut kaikkein kalleimpansa pois – Venäjän. Suomella ei Euroopan unionin myötä edes ole omaa Venäjä-politiikkaa, mikä on Taanilan mielestä suuri virhe.


– Paasikivi ja eritoten Kekkonen valloittivat Venäjän. Meidän pitäisi ottaa Venäjä taas haltuun hyvällä, positiivisella politiikalla.


Ongelmana on, ettei Paasikiven ja Kekkosen kaltaisia poliitikkoja enää ole olemassa. On vain vähälahjaisia paavolipposia ja kokoomuksen kellokkaita, joista Jyrki Katainen ansaitsee Taanilan mukaan tittelin "Reichsführer" ja Alexander Stubb lempinimen "Stubbinski".


Ja pääsihän Taanila loppujen lopuksi ensi talven presidentinvaaleihinkin. Hänestä Sauli Niinistö on todennäköisin voittaja, koska realistisia vaihtoehtoja ei juuri ole. Taanila itse totesi, että ainoastaan RKP:n Eva Biaudet'lla olisi pestiin tarvittavat poliitikon kyvyt.


Taanilan provosoiva puheenvuoro herätti paljon keskustelua. Taanilan sivistyneistön roolia korostava väite, ettei työväenluokka itse ole keksinyt mitään eikä tule keksimäänkään, herätti tietysti vastalauseita. Mainittiin useitakin esimerkkejä siitä, miten työväenluokka on ihan omatoimisestikin taistellut edistyksellisten asioiden puolesta.


Taanilan keskusteluote herpaantui ainoastaan, kun muutama yleisön naisista kritisoi häntä naisten roolin unohtamisesta – Biaudet'a lukuun ottamatta. Taanila kiersi kysymyksen ja vetosi maailmanhistoriaan, joka totta tosiaan on suurmiesten listaa. Miksi näin on ja voisiko olla toisinkin, siihen ei Taanila ottanut kantaa.

Kuva: Veikko Koivusalo

Kanerva: nainen ja kitara


Maanantaiklubin päätteeksi esiintyi nuori laulaja-lauluntekijä Kanerva. Nainen ja kitara -yhdistelmä on suomalaisessa musiikkikentässä harvinainen näky. Omia suomenkielisiä kappaleitaan esittänyt Kanerva oli hieno muistutus siitä, kuinka vahvoja, omaperäisiä naisartisteja on viime vuosina noussut pinnalle. Tästä nuoresta naisesta tulemme taatusti vielä kuulemaan jatkossakin.


Ja jatkoa seuraa myös Helsingin Maanantaiklubeille. Marraskuussa klubin vieraaksi saapuu Kristiina Halkola, joka tulee kertomaan juuri äskettäin ilmestyneestä elämäkertakirjastaan.


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 37/2011

Vaalit ohi, mitä nyt vasemmisto ja vihreät?

Vasemmisto ja vihreät jytkyn jälkeen

Vapun jälkeen Helsingin Maanantaiklubilla puitiin parin viikon takaisten eduskuntavaalien tulosta ja tulevaisuuden näkymiä. Paikalla oli keskustelua alustamassa väkeä Suomen kommunistisesta puolueesta, vihreistä ja vasemmistoliitosta.

Vihreiden kaupunginvaltuutetulle Sanna Hällströmille vaalien tulos, perussuomalaisten menestys ja vihreiden tappio oli yllätys. Hän myönsi, ettei ollut kyennyt näkemään ihmisten tyytymättömyyttä.

– Äänestäjät olivat kyllästyneitä politikointiin ja poliitikkojen puhetapaan. Perussuomalaiset onnistui esiintymään rehellisenä, reiluna vaihtoehtona, jonka esittämät helpot ratkaisut menivät läpi.

Nyt Hällströmiä huolestuttaa eniten arvokonservatismin nousu. Positiivisena hän näki sen, miten vihreissä on palattu perusasioiden pariin: on tapahtunut uutta aktivoitumista, paikallistason toiminnan elpymistä ja on jalkauduttu ihmisten pariin.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso totesi, että Helsingissä vasemmistoliitto menestyi hyvin, vaikka valtakunnallisesti vaaleissa tulikin takkiin. Koivulaakson arvion mukaan vasemmisto ei pärjää pelkästään olemalla mieltä asioista. Esimerkiksi euroalueen kriisiä ei vasemmisto osannut avata äänestäjille eikä esittää uskottavaa vaihtoehtoa.

Hän muistutti, että populismin nousu on yleiseurooppalainen ilmiö ja että Timo Soini on rakentanut oikeistopopulistista puoluetta Suomeen jo 11 vuotta.

– Myös vasemmiston pitää pikavoittojen sijasta rakentaa pitkäjänteistä projektia, jolla voidaan ottaa valtiovalta haltuun. Kuntavaaleissa pitää hyökätä kokoomuksen konsensusta vastaan ja rakentaa hallitus-oppositio-asetelmaa myös kuntatasolla. Tällaista voisi olla yhteisten nimittäjien pohjalle rakentuvaa blokkipolitiikka, visioi Koivulaakso. 


Mielikuvapolitiikka voitti

Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen listasi vaalien voittajia ja häviäjiä.

– Vasemmisto sekä ulkokuoreen ja vaalilupauksiin luottaneet äänestäjät hävisivät selvästi. Voittajia ovat porvaripolitiikka ja markkinatalouden suosikit.

Vaalien voittajiin lukeutuvat myös suomalainen voimakas yksin pärjäämisen henki, jossa on vain vähän sijaa solidaarisuudelle, sekä kulttuuri, jossa politiikka ulkoistetaan asiantuntijoille.

Väisäsen mukaan eduskuntavaalit olivat voimakkaat mielikuvavaalit. Perussuomalaisten protestissa oli paljon erilaisia elementtejä, joista osa oli lainattu vasemmistolta. Persujen äkäiset, tyytymättömät miehet oli tietoisesti luotu brändi. Sen tuloksena on Väisäsen mukaan politiikkaa, joka menee kompromissi edellä puuhun, joka myy periaatteet ja ideologiat lehmäkaupoilla ja joka sopii asioita, vaikka tietää tulossa olevan huonoja päätöksiä.

– Vaihtoehto on suoraselkäinen ideologiapolitiikka, joka ei luovu kompromissien vuoksi päämääristä. Vaalit palauttivat politiikan politiikkaan ja nostivat taistelutahtoa.

Väisänen korosti, miten sosialistinen työväenliike eroaa radikaalisti "soinilaisesta", kansallisesta työväenpuolueesta.

– SKP on osa yleiseurooppalaista vasemmiston, ay- ja kansanliikkeiden vastavoimaa ja antikapitalistista liikettä, mikä avaa mahdollisuuksia yhteistyölle.

Väisänen nosti esimerkiksi viime syyskuussa järjestetyn eurooppalaisen ay-toimintapäivän, jossa aloitteentekijänä Suomessa oli radikaali vasemmisto.


Kovenevat arvot huolettavat

Keskustelussa vihreiden tappion syyksi nostettiin hallitustaipaleen syntejä. Myös vihreiden politiikan epämääräinen seilaaminen oikeisto-vasemmisto-akselilla koettiin ongelmalliseksi.

Moni oli aistinut poliittisen tilanteen aktivoitumista, niin hyvässä kuin pahassa: vappumarsseilla oli runsaasti väkeä ainakin Helsingissä, ja puolueisiin on liittynyt väkeä. Miesmuistiin ei hallitusneuvotteluja ole seurattu vastaavalla mielenkiinnolla kuin tällä hetkellä.

Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa havaittavissa oleva arvojen ja asenteiden koventuminen herätti huolta. Kovenevan ilmapiirin murtaminen vaatii edistyksellisten voimien yhteistyötä.

MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 18/2011